Kultainen keskitie
Minunkin on keskustalaisena joskus vaikea ymmärtää ääriajattelua. Tunteeni on seuraamieni eduskuntakeskustelujen ja somen perusteella, että se on kuitenkin lisääntymässä tai saa ainakin entistä enemmän tilaa.
Ääneen tuntuu pääsevän usein juuri se, jonka mielipide edustaa kaikkein radikaaleinta päätä. Esimerkiksi jos juuri nyt, kulkutautiaikana, heitetään ilmoille ajatus kaikkein suurituloisimpien tuloveron kevennyksestä tai yökerhojen aukioloaikojen muuttamisesta ympärivuorokautiseksi. Tällaisista ajatuksista tuntuu tyystin puuttuvan realismi.
Miksi Espoon kaupunginjohtaja pääsee jatkuvasti ääneen siitä, miten väärin on, jos sote tasaa valtionosuuksia ja sote-palveluiden valtiolta saama rahoitus putoaa 150 eurolla espoolaista kohden? Terveiden työikäisten ihmisten asuttamilla alueilla kun ei tarvita niin paljon terveyspalveluita kuin ikääntyneemmillä alueilla.
Kun Kivijärveltä lähti valtionosuuksia 371 euroa per asukas, ei mediaa kiinnostanut. Itse mietin, eivätkö rikkaat kunnat voisi korottaa veroprosenttiaan hieman lähemmäksi keskiarvoa, jos niillä on talousvaikeuksia. Suomessa on jo 7 prosentin erot kunnallisverossa köyhimmän ja rikkaimman kunnan välillä. Ei kaupunkia ja maaseutua pidä laittaa vastakkain, ajatellaan keskustassa.
Ymmärtävätköhän he, jotka vaativat rajojen kiinnilaittamista, mitä seurauksia sillä on kansantaloudelle? Nythän tuon kummallisen haavekuvan seuraukset ovat meillä näkyvissä. Entä miksi kaikki ulkomaalaistaustaiset pistetään samaan nippuun? Olen myös kysynyt joiltakin kollegoilta, onko oikein antaa mielikuva siitä, että esimerkiksi sadan kiintiöpakolaisen maahan ottaminen suistaa valtion talouden perikatoon, vaikka tosiasiassa maahanmuuton kustannukset ovat laskeneet roimasti.
Saadaan tuntumaan siltä, että näillä rahoilla olisi pystynyt palkkaamaan tuhansia opettajia ja sairaanhoitajia ja lääkäreitä, turvaamaan hoitotakuun rahoituksen ja maksamaan valtionvelat pois. Vaikka henkilökohtaisella tasolla tuntuu epäreilulta, että naiset Al Holin leiristä pääsivät Suomeen, heillä on kuitenkin Suomen kansalaisina siihen oikeus. Ihmettelin, että raavaat miehet täällä Pohjoisen Keski-Suomen perukoilla kokivat turvallisuutensa uhatuksi. Ymmärrän kritiikin, mutta en uhkakuvien maalailua.
Esimerkkejä ääriajattelusta löytyy myös kiihkoilun puolelle menevästä ympäristöajattelusta. Oikeastaan on outoa, että vääristelemällä informaatiota avohakkuista saa mediahuomiota. Ei ole totta, että avohakkuualue jää autiomaaksi, jolle ei koskaan kasva mitään. Aukon istuttamatta jättäminen kun ei ole edes laillista. Jos joku kannattaakin kuhunkin tilanteeseen sopivaa metsänkäyttömenetelmää, luonnon huomioimista ja valinnanvapautta metsänomistajalle, se ei ole uutisen arvoista.
Milloin Yle ja Helsingin Sanomat kirjoittavat niistä metsäalan ammattilaisista ja asiantuntijoista, jotka ovat luoneet Suomesta metsänhoidon mallimaan? Puuston määrä on viimeisen 60 vuoden aikana noussut noin 1,4:stä noin 2,5 miljardiin kuutiometriin. Tietävätköhän suomalaiset, että puusto järeytyy ja se uhanalaisille lajeille tärkeä lahopuun määräkin kasvaa? Eikö olisi syytä myös kertoa paljonko metsä tuo työtä ja toimeentuloa?
Työntekijät ja työnantajat ovat keskustan ajattelussa samalla puolen pöytää. Näin on, vaikka toverit vasemmalta ja kellokkaat oikealta koittavat toisinaan riitaa ja repivyyttä lietsoakin. Puheenjohtajamme Annika Saarikko totesikin viisaasti: ”Vain yhteen hiileen puhaltamalla voidaan taistella yhteisiä uhkia, kuten ulkomaalaista kilpailua ja työttömyyttä vastaan.”
Suomalaisten pienenä kansana pitää vetää köyttä samaan suuntaan eripuraisuuden sijaan. Sillä vain sopimalla eikärepimällä voimme rakentaa parempaa työelämää ja työtä. Tähän parempaan kuuluu esimerkiksi työn joustaminen elämäntilanteen mukaan tai työntekijän joustaminen kiirehuippujen mukaan.
Kultainen keskitie on mielestäni monella tapaa kannatettava linja, sitä mieltä oli jo Aristoteles. Sillä maltillisuuden, kohtuullisuuden, järkevyyden ja tasa-arvon linjalla on hieno olla. Siitä kannattaa olla ylpeä. Keskitien linja tasapainottaa, luo jatkuvuutta ja ymmärtää erilaisuutta ja erilaisia tilanteita etsien kompromisseja niiden väliltä.
Ei ole hassumpaa olla ihan tavallinen. Voisimmekin oikeastaan arvostaa sitä enemmän niin itsessämme kuin toisissamme. Meillä kaikilla on arkemme, ilomme, surumme ja vaikeat hetkemme, jotka haluamme pitää piilossa epävarmuuden vuoksi. Kukaan ei tiedä tulevasta, mutta se on varmaa, että ymmärrystä ja empatiaa tarvitsevat kaikki.
Meillä kaikilla suomalaisilla on tällä hetkellä ”tilanne päällä” – kukaan ei tiedä miltä maailma näyttää vaikkapa vuoden päästä. Sen kuitenkin tiedän, että selviämme vain yhteen hiileen puhaltaen. Pitäen huolta niin ihmisistä kuin taloudesta. Uskon että sydämissään moni muukin tämän tietää ja luottaa esimerkiksi oman puolueeni, keskustan, vakaaseen linjaan äärilinjausten sijaan. Toivon, että tämän uskaltaisi mahdollisimman moni myös sanoa ääneen, jotta emme huku vain toistensa päälle huutavien riitasointujen kakofoniaan.
Luotan kohtuullisuuden, ahkeruuden ja järkevyyden linjaamme nyt ja tulevaisuudessa.