Turvekriisi on osa luonnonvara-alan murrosta
Kiista turpeen energiakäytön lopettamisen aikataulusta on monipiippuinen kysymys. Yhtäältä on kyse siitä, miten eri osapuolet lukevat samaa hallitusohjelmaa. Tarkoittaako ’vähintään puolittaa’ lopettaa kokonaan vai puolittaa?
Tarkoittaako ’turpeen energiakäytön lopettaminen’ turpeen energiakäytön lopettamista vai koko turvetuotannon lopettamista?
Kysymyksellä on myös huomattava symboliarvo. Turvetuotannon hallitsemattomaan alasajoon suopeasti suhtautuva katsoo, että tarkoitus pyhittää keinot. Mikään ei ole niin tärkeää kuin ilmastopäästöjen nopea vähentäminen juuri tällä keinolla ja juuri nyt. Puolittamisen odottelu vuoteen 2030 on tästä näkökulmasta epäreilua venkoilua. Huoltovarmuudesta ja kasvu- sekä kuiviketurpeen kriittisestä merkityksestä puhuminen näyttäytyy tekosyiden keksimisenä.
Ytimeltään koko keskustelu kiertyy siihen, mitä ylipäänsä ajattelemme luonnonvarataloudesta. Onko luonnonvarojen kestävästä käytöstä puhuminen mahdollista vai vain sovittamaton paradoksi?
Jokainen suomalainen kuluttaa kuorma-autollisen kiviaineksia vuodessa. Asumme, liikumme, rakennamme teitä ja taloja. Kuljetamme ruokaa, jonka suhteen Suomi on poikkeuksellisen omavarainen – ollakseen vieläpä ainoa maa maailmassa, joka viljelee ruokansa kokonaan havumetsävyöhykkeellä.
Elämme viennistä, sillä tarvitsemme sekä tuotteita että tuotantopanoksia myös muualta maailmasta. Suomi on niemeksi naamioitunut saari.
Mielellämme korostamme, että Suomi on teknologian, osaamisen ja innovaatiotoiminnan kärkikastia maailmassa. Älykkyydellä ja osaamisella uskomme kääntävämme myös ilmastokriisin elinkeinoelämämme voitoksi.
Ei ole yhtään tahoa hallituksessa, joka ei näkisi ilmastonmuutoksen vastaista taistelua välttämättömänä. Ei ole myöskään yhtään tahoa, joka ei ymmärtäisi, että ilmastotoimet voivat erinomaisesti edistää Suomen teollisuuden innovaatioita, tuotekehitystä ja siten vientiä.
Tämä vaatii kuitenkin luonnonvara-alan – ja sen osana turvealan – konversiota. On pystyttävä lunastamaan lupaukset sekä reilusta siirtymästä että satsaamisesta tulevaisuuden osaamiseen. On pystyttävä koplaamaan yhteen kulutuksen vähentäminen ja talouskasvu, mutta yhtä lailla ilmastopäästöjen hillintä ja luonnonvarojen vastuullinen käyttö.
Luonnonvara-alan päästövähennysten ja ympäristöpäästöjen hillinnän ratkaisut vaativat sitä luonnonvaraosaamista, josta suomalaiset maaseutumaiset alueet elävät.
Peräänkuulutan luonnonvaratalouden uutta määrittelyä. Painopistettä on siirrettävä yhä enemmän immateriaaliseen luonnonvaratalouteen. Tällöin tulevaisuudessa tuotetaan materian lisäksi sellaisia tuotteita kuin biodiversiteetti, hiilinielu tai virkistysarvo. Jatkossa näistä on tultava merkittävä osa sitä lisäarvoa, jota luonnonvara-ala tuottaa ja josta se elää.
Metsästä saadaan jo nyt puutuotteiden rinnalla esimerkiksi tärkeitä mikrobituotteita ja lääkeaineita. Samoja potentiaaleja on soillamme.
Turvemaiden osalta tarvitaan uusia käyttötapoja, jotka sitovat hiiltä, eivätkä aiheuta pitkällä tähtäimellä metaanipäästöjä. Turpeenottoalueiden viisaat jälkikäyttötavat ovat paljon muutakin kuin ennallistamista suoksi.
Kosteikkoviljely, uusien luonnonkasvien tuotanto biodiversiteettiä samalla lisäten ja vastuulliset tavat kuivike- ja kasvihuoneturpeen luonnonmukaiseen tuotantoon vaativat kehittämistä. Turpeen ja turvemaiden vastuulliseen käyttöön sisältyy sekä säilyttäminen että uudistaminen.
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Käsin tekemistä ja viitseliäisyyttä, mutta samalla uutta osaamista, vaatii myös nykypäivän turvemaiden hoito ja turvealan konversio.
Ratkaisuihin tarvitaan enemmän luottamusta ja yhdessä tekemistä kuin syyllistämistä ja äkkikäännöksiä. Suomalaista luontoa, luonnonvaroja ja luonnonvaraosaamista tulee arvostaa kaikessa päätöksenteossa.
Harriet Lonka, FT, geologi, TKI-asiantuntija, keskustan kuntavaaliehdokas Helsingissä