CBS: puolustusministeriä vaihdetaan, Trump kiistää
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiistää suunnittelevansa puolustusministeri Pete Hegsethin korvaamista, vaikka välivaalit saatettiinkin hävitä Iranin sodan takia. Trump puhui asiasta Valkoisen talon juhlatilan työmaalla pidetyssä mediatilaisuudessa keskiviikkona.
Ainakin CBS News uutisoi aiemmin, että Hegsethin jatko pestissään voisi olla uhattuna. Toimittajien kysyessä Hegsethistä mediatilaisuudessa, Trump kielsi erottamisaikeet ja sanoi puolustusministerin tekevän oikein hyvää työtä.
CBS kertoi aiemmin lähteisiinsä viitaten, että Trump olisi jo kysellyt neuvonantajiltaan mielipiteitä Hegsethin ministerin tehtävien jatkosta republikaanien välivaalitappion jälkimainingeissa. Ulkopolitiikka oli tällä kertaa isossa roolissa vaaliteemoissa Iranin sodan vuoksi ja erityisesti polttoaineiden hintojen nousun takia.
Osa CBS:n lähteistä kertoi, että Trump ei ole vielä tehnyt päätöstä asiassa. Yksi lähteistä mainitsi mahdollisena seuraavana puolustusministerikandidaattina Floridan republikaanikuvernöörin Ron DeSantisin, jota Trump on tiettävästi aiemminkin kaavaillut virkaan.