Suomeen suunnitteilla jalkaväkimiinojen tuotantoa – Puolustusvoimat haluaa suomalaisvalmistajilta miljoona miinaa

Puolustusvoimat haluaa ostaa miljoona jalkaväkimiinaa kotimaisilta valmistajilta. Tavoite on, että miinanvalmistus polkaistaisiin Suomessa käyntiin vuonna 2028.

Suomi irtisanoi jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen viime vuoden heinäkuussa. Miinahankintaa alettiin valmistella heti, kun Suomen ero sopimuksesta astui voimaan tammikuussa, kertoo pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen Maavoimien esikunnasta.

– Meille on tullut käsitys, että Suomessa on useampiakin yrityksiä, joilla on halua ja kykyä valmistaa sellaisia miinoja kuin haluamme, Mikkonen kertoo STT:lle.

Mikkosen mukaan Suomessa on puolisen tusinaa yritystä, joilla olisi kapasiteettia miinojen valmistamiseen. Niihin kuuluu perinteisten puolustusteollisuuden yritysten, jotka muutenkin valmistavat esimerkiksi panoksia ja kranaatteja, lisäksi koneistusyrityksiä.

Miinojen komponentteja voitaisiin myös ostaa eri toimittajilta.

Täysin kotimaisia miinakauppoja ei vielä ole lyöty lukkoon, sillä toistaiseksi käynnissä on vasta kiinnostuksen kartoittaminen tuotantoon. Hankintoihin on suunniteltu käytettävän noin sata miljoonaa euroa, mutta mitään miinanvalmistuksen käynnistämiseen tähtääviä tukia ei ole suunnitteilla.

– Tärkeää olisi, että Suomeen valmistuu kyky valmistaa miinoja tulevaisuudessakin.

Jalkaväkimiina tunnetaan myös nimellä henkilömiina, ja se on tarkoitettu pääasiassa käyttöön vihollisen sotilaita vastaan.

Miinojen valmistuksesta Suomessa uutisoi aiemmin Puolustusvoimien Ruotuväki-lehti.

Miinahankinta kotimaasta on osin pakon sanelemaa, sillä mahdollisia ulkomaisia tarjoajia on vähän. Valtaosa Suomen kumppanimaista kuuluu yhä Ottawan sopimukseen, eli ne eivät voi sen paremmin valmistaa kuin käyttää jalkaväkimiinoja.

Maista, joiden kanssa Suomi on käynyt puolustusmateriaalikauppaa, sopimuksen ulkopuolella ovat olleet pidempään esimerkiksi Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Israel.

Ukrainassa on käytetty Venäjän hyökkäyssodan aikana miljoonia panssari- ja jalkaväkimiinoja, ja Mikkosen mukaan maassa on myös omaa miinatuotantoa. Myös Ukraina on ilmoittanut irtautuvansa Ottawan sopimuksesta.

Voisiko Suomi ostaa miinoja Ukrainasta tai vaihtoehtoisesti myydä maahan suomalaisia miinoja?

– Tämän tyyppisessä materiaalissa tarvitsee erityisen oikeudellisen ja poliittisen tarkastelun ja hyväksynnän, Mikkonen sanoo.

Hänen mukaansa Baltian maissa ja Puolassa voisi olla kiinnostusta suomalaiseen miinantuotantoon, sillä nekin ovat hiljattain irtisanoneet Ottawan sopimuksen.

– Heillä on varmaan samankaltainen tilanne kuin meillä.

Ukrainan kohdalla kyseeseen tulisi erityisesti asiantuntija-apu. Mikkosen mukaan ukrainalaisten kanssa onkin keskusteltu ja saatu tietoja miinatyypeistä ja niiden vaikutuksista sodankäyntiin.

– Se oli yksi syy siihen, että Ottawan sopimuksesta irtauduttiin.

Suomeen kaavaillaan tällä hetkellä kahdenlaista miinatuotantoa: maanpinnan yläpuolelle esimerkiksi puuhun kiinnitettäviä putkimiinoja, joissa on laukaisulanka, sekä maan pinnalle tai alle asetettavia polkumiinoja.

– Tällaisia meillä olikin ennen kuin niistä luovuttiin 2012, Mikkonen kertoo.

Suomi tuhosi Ottawan sopimukseen liittymisen jälkeen jäljellä olleet jalkaväkimiinansa. Ne olivat Suomessa pääosin Puolustusvoimien valmistamia ja 1960-luvun mallin mukaisia. Mikkosen mukaan miinat säilyvät varastossa jopa yli 50 vuotta.

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat vastustaneet Suomen eroa Ottawan sopimuksesta, sillä maahan jääneet miinat aiheuttavat vaaraa alueella liikkuville siviileille usein vielä vuosikymmeniä sodan tai konfliktin päättymisen jälkeen.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean mukaan esimerkiksi vuonna 2024 yli 6 000 ihmistä, joista lähes puolet oli lapsia, kuoli tai haavoittui sotien jäljiltä jääneiden miinojen tai muiden räjähteiden vuoksi.

Mikkosen mukaan jalkaväkimiinojen aiheuttamia tappioita omille sotilaille ja siviileille tullaan jatkossa ennaltaehkäisemään samoilla toimintatavoilla kuin ennen Suomen liittymistä sopimukseen. Suomessa jalkaväkimiinojen aiheuttamia turmia sattui eniten Lapissa toisen maailmansodan jälkeen.

– Rauhanaikana ei asenneta kovia miinoja. Asentamista ja raivaamista harjoitellaan vaarattomilla harjoitusvälineillä, Mikkonen sanoo.

– Myös sodan tai kriisin jälkeen tiedämme, missä miinat ovat, ja pystymme raivaamaan ne.