Danske Bank nostaa kasvuennustettaan – työttömyydestä huolestuneille ei vielä isoa huojennusta
Danske Bank nostaa kuluvan vuoden kasvuennustettaan 1,8 prosenttiin aiemmasta 1,1 prosentista. Kasvuyllätyksen pääasialliset syyt ovat Iranin sodan ennakoitua vähäisemmät vaikutukset Suomen talouskasvuun ja yksityisen kulutuksen kasvu.
Tammi-kesäkuussa Suomen talous kasvoi 1,4 prosenttia.
Sodasta johtuva energian hintojen ja korkotason nousu kuitenkin hidastaa kasvua loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Ensi vuodelle Danske Bank ennustaa 1,4 prosentin kasvuvauhtia.
Yksityinen kulutus on kääntynyt vuoden alkupuolella kasvuun etenkin palveluiden kulutuksessa. Kuluttajaluottamus on kohentunut, mutta kokemus talouden kehityksestä vaihtelee tuloluokittain.
– Sosiaaliturvan leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat rasittaneet alimpien tuloryhmien ostovoimaa, eikä niiden luottamus ole elpynyt muiden tapaan. Työllisyystilanteen koheneminen olisi avainasemassa tukemassa entistä laaja-alaisempaa palkkasumman kasvua ja luottamusta suurempiin yksittäisiin ostopäätöksiin, kuten asunnon tai auton hankintaan, sanoo Danske Bankin seniorianalyytikko Antti Ilvonen.
Työmarkkinat eivät ole päässeet mukaan talouden käänteeseen. Työttömyysasteen trendi on pysynyt kesällä 10,5 prosentissa, ja avoimien työpaikkojen määrä on edelleen hyvin alhainen.
Ilvosen mukaan työmarkkinan sykli on perinteisesti noin vuoden tuotannon sykliä jäljessä.
– Lomautettujen määrä on laskenut alkuvuoden ajan ja odotamme sen ennakoivan positiivista käännettä työmarkkinalla loppuvuoden aikana. Ennustamme maltillista parantumista työttömyysasteeseen ja odotamme sen olevan yhä keskimäärin 9,9 prosenttia vuonna 2027.