Lukijalta: Pridellä ei ole yksinoikeutta ihmisoikeuksiin
Janni Turunen kirjoitti mielipidekirjoituksessaan (Suomenmaa 6.7.), että julkisten organisaatioiden Pride‑tuki on yhdenvertaisuuden nimissä yksi niiden ydintehtävä. Hänen mukaansa Prideen ei liity erityistä arvolatausta, toisin kuin Hanna Holma omassa kirjoituksessaan (Suomenmaa 3.7.) totesi.
On kohtuutonta vaatia tavalliselta aktivistilta liikkeen taustojen tuntemista. Pridessä ollaan usein mukana karnevaalimeiningillä iloisesti lippua heiluttaen. Turusen kirjoitus on kuitenkin tärkeä muistutus siitä, miksi meidän kaikkien olisi syytä tuntea Pride‑ilmiön taustoja.
Julkisessa keskustelussa Pride on pitkään esitetty lähes synonyymina ihmisoikeuksille, jolloin liikkeen kritisoiminen tulkitaan helposti ihmisoikeuksien vastustamiseksi.
Moderni Pride‑liike on aktivismia, jonka näkökulmat nojaavat muun muassa queer-teoriaan ja intersektionalismiin. Ne ovat puolestaan osa kriittisen yhteiskuntateorian ideologiaklusteria.
Kriittisen yhteiskuntateorian juuret ulottuvat aina Marxiin ja Hegeliin. Ajatteluun ovat voimakkaasti vaikuttaneet muun muassa Frankfurtin koulukunta ja postmodernismi.
Priden taustalta löytyy ajattelua, jossa yhteiskuntaa tarkastellaan etuoikeutettu–syrjitty‑vastakkainasettelun kautta, syrjityt määritellään identiteetin perusteella ja syrjityn subjektiivinen kokemus nostetaan tiedon keskiöön yhteisen totuuden kustannuksella.
Tämä on syytä pitää mielessä, kun puhutaan sateenkaariväen kokemasta syrjinnästä ja turvattomuudesta. Näyttää suorastaan luksukselta, miten paljon sateenkaariväen kokemukset saavat julkisuutta muihin huomiota tarvitseviin ryhmiin verrattuna.
Kenenkään asenne Priden omaksumiin periaatteisiin ei lähtökohtaisesti kerro suhteesta ihmisoikeuksiin. Se kertoo omaksutusta ihmis- ja yhteiskuntakäsityksestä.
Esimerkiksi sukupuolikysymyksessä kukin saa kannattaa sosiaalisen konstruktivismin sijaan biologista realismia tai jotain muuta käsitystä loukkaamatta kenenkään ihmisoikeuksia.
Aktivismi on kuitenkin tehnyt valinnoista normatiivisia: et voi valita toisin, jos haluat olla ”ihmisoikeuksien puolella”. Tämä lähestymistapa näkyy selvästi Pridessä ja myös Turusen kirjoituksessa. Hänen mukaansa ainut valinta on se, onko yhteiskunta Priden (= ihmisoikeuksien) puolella vai sitä vastaan.
Asetelma on tehnyt Pridestä polarisoivan. Julkinen paine myötäillä Priden ihmiskäsitystä on todella voimakas. Moni on joutunut kärsimään, jos on julkisesti kertonut kannattavansa poikkeavaa käsitystä.
Sen lisäksi, että on olemassa äänekästä Pride‑kritiikkiä, suurempi osa kritisoijista on oppinut olemaan hiljaa ajatuksistaan ja arvoistaan.
On hyvä ymmärtää, että kaikki seksuaali‑ ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat eivät valitse Prideä, vaan osa kritisoi sitä. Pridellä ei siis pitäisi olla yksinoikeutta mainittujen ryhmien ihmisoikeuksien määrittelyyn.
Turusen mukaan Priden tämän vuoden teema on ”vapaus kasvaa rauhassa omaksi itsekseen”. Mitä vapaus tässä yhteydessä tarkoittaa? Onko se vapautta postmoderniin ja vasemmistoliberaaliin ihmisihanteeseen muiden ihanteiden kustannuksella?
Jotta näin ei olisi, yhteiskunnan instituutioiden pitäisi lopettaa Priden tukeminen. Tai Pride‑lipun rinnalle salkoon pitäisi nostaa monta muutakin lippua.
Niin kauan kuin näin ei tapahdu, yhteiskuntamme ei ole aidosti moniarvoinen ja yhdenvertainen. Ja ihmisoikeusaktivismi typistyy tietyn ihmiskäsityksen ”hitaaksi marssiksi läpi instituutioiden”.
Risto Sippola
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/