Lukijalta: Kenraalit käyvät aina edellistä sotaa
Suomi osti hävittäjät taistelukentälle, joka on katoamassa (Helsingin Sanomat 23.4.).
Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti joulukuusssa 2021 ostaa 64 F-35A – monitoimihävittäjää Yhdysvaltalaiselta asevalmistaja Lockheed Martinilta. Kauppahinta oli vajaat 10 miljardia.
Monitoimihävittäjät tulevat edellä mainittua kalliimmiksi, sillä Suomi joutuu tekemään Block 4-päivityksen ja moottoriuudistamisen itse omalla kustannuksellaan (Helsingin Sanomat 23.4.).
Pitkäaikainen kansanedustaja ja moninkertainen ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kyseenalaisti 1.3.2019 blogissaan uusien hävittäjien hankkimisen. Hänen mielestään nykyisten hävittäjien elinkaarta olisi voitu jatkaa Sveitsin tapaan kymmenellä vuodella noin miljardin korjauskustannuksin.
Uudet monitoimihävittäjät ovat historiallisesti kallis strateginen panostus. Niitä on pystyttävä hyödyntämään myös muuttuneella taistelukentällä, jossa ilmaherruudesta taistelevat Migien ja Suhojen lisäksi satojen tai tuhansien droonien parvet.
Mikä rooli siinä ympäristössä on 64 huippuhävittäjällä, joiden käyttöaste on niin alhainen, että lähes puolet niistä on jatkuvasti huollettavana, korjattavana tai päivitettävänä? (Helsingin Sanomat 23.4.).
Puolustusvoimien komentaja, entinen hävittäjälentäjä, kenraali Jarmo Lindberg halusi reserviin siirryttyään syksyllä 2019 Wikipedian mukaan tehdä konsulttiyhtiössä töitä aseyhtiö Lockheed Martinille auttaakseen ponnistuksia saada Suomi valitsemaan F-35- monitoimihävittäjät Hornetien korvaajaksi.
Päätöksen monitoimihävittäjistä teki hallitus. On vaikea sanoa, mikä merkitys Lindbergin konsulttiyhtiöllä asiassa oli, mutta tavallisten kansalaisten, kuten jopa Suomen hallituksen jäsenten, asiantuntemus ei ole tällaisissa asioissa kovin hyvä.
Kenraalit käyvät aina edellistä sotaa, on vanha sanonta, joka viittaa siihen, että sotilasjohto valmistautuu usein edellisen suuren konfliktin kokemusten perusteella eikä kykene ennakoimaan uuden sodan teknologian ja taktiikan muutoksia.
Jos Suomen hävittäjähankinnat tehtiin pelkästään tai osittainkin kenraalien asiantuntemuksen perusteella, se on malliesimerkki. Tulevissa sodissa uusi tekniikka ja taktiikka, muun muassa droonien merkitys korostuu ja esimerkiksi monitoimihävittäjien merkitys pienenee.
Taito Taskinen
Kuopio
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/