Idän uhka herättää levottomuutta: "Meitä palvelisi parhaiten EU:n täysjäsenyys"
Norjan pitäisi pyrkiä jälleen Euroopan unionin jäseneksi, sanoo maan suurimman oppositiopuolueen, konservatiivisen Høyren puheenjohtaja Ine Eriksen Søreide. Syy vaatimukseen on etenkin Venäjän aiheuttama uhka turvallisuudelle.
Öljyrikas Norja haki EU-jäsenyyttä vuonna 1992, mutta hanke kaatui kansanäänestyksessä kaksi vuotta myöhemmin. Tuosta lähtien Norja on ollut Euroopan talousalueen (ETA) jäsen, mikä tarkoittaa, että se noudattaa monia EU:n sääntöjä ja määräyksiä. Lisäksi maa kuuluu Natoon.
Nyt Søreide arvioi Politicolle, ettei Oslon ja Brysselin välinen etäinen suhde ole enää paras vaihtoehto uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa.
– Minun ja puolueeni mielestä meitä palvelisi parhaiten EU:n täysjäsenyys.
– Olen puhunut johdonmukaisesti tarpeesta käydä rakentavaa keskustelua, joka perustuu nykyiseen unioniin, ei vuoden 1994 tilanteeseen, Søreide sanoo.
Myös Islannin mahdollinen pyrkimys liittyä EU:hun on kannustin Oslolle hakea jäsenyyttä.
– Jos Islanti päättää kansanäänestyksessä avata neuvottelut uudelleen, tilanne muuttuu täysin, Søreide arvioi.
Oppositiojohtajan mukaan Islannin liittyminen EU:n jäseneksi tekisi Norjalle vaikeampaa jäädä unionin ulkopuolelle.
Søreide toimi puolustusministerinä 2013–2017 ja ulkoministerinä 2017–2021.