Trumpin yritysimperiumi kukoistaa eturistiriidoista huolimatta – tai niiden ansiosta
Trump Organization -yritysryppään verkkosivuilla luetellaan kaksitoista tuloillaan olevaa kohdetta yhdeksässä eri maassa. Persianlahden maat ovat vahvasti edustettuina. Hulppeita hotelli- ja asuinkiinteistöjä sekä golfkeskuksia on nousemassa Omaniin, Saudi-Arabiaan, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ja Qatariin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump omistaa edelleen Trump Organizationin. Virallisesti Trump on luovuttanut yritysryppään hallinnoinnin pojilleen. Trump Organizationia johtavat Donald Trump jr ja Eric Trump.
Presidentin lentäessä ympäri maailmaa poliittisia diilejä tekemässä ovat hänen perheenjäsenensä solmineet liikesopimuksia monissa samoissa maissa, kertoo uutissivusto Axios.
Kytkös on haasteellinen, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) kansainvälisen kaupan ja kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori.
– Hän on liikemies, joka on luonut imperiuminsa. Nyt muut hallinnoivat imperiumia, kun hän hallinnoi Yhdysvaltoja valtiona, Vuori sanoo.
– Helpostikin näyttää ulospäin, että siinä menevät jyvät ja akanat sekaisin, hän jatkaa.
New York Timesin mukaan on hyvin poikkeuksellista, että Yhdysvaltain presidentin perheyrityksen liiketoimilla on yhteyksiä ulkomaisiin hallituksiin samaan aikaan, kun presidentti hoitaa kyseisiä maita koskevaa ulkopolitiikkaa.
Trump Organizationin eettinen linjaus kieltää yritystä tekemästä liiketoimia suoraan ulkomaisten hallitusten kanssa. Wall Street Journalin mukaan useat Trumpin uudelleenvalinnan jälkeen tehdyt sopimukset koskevat kuitenkin ulkomaisia hallituksia.
Trumpit ovat selittäneet osan sopimuksista olevan yhteisprojekteja yritysten kanssa, jotka puolestaan tekevät liiketoimia ulkomaisten hallitusten kanssa.
WSJ:n kesällä tekemän analyysin mukaan Trump Organization on Trumpin toisella kaudella harjoittanut enemmän liiketoimintaa ulkomailla kuin koskaan aiemmin.
Talouslehti Forbesin mukaan Trump menetti rahaa ensimmäisen presidenttikautensa aikana vuosina 2017–2021. Ennen nousemistaan uudelleen virkaan vuonna 2025 Trump oli lehden mukaan löytänyt tavan hyötyä poliittisesta asemastaan myös taloudellisesti.
Forbesin syyskuussa tekemän analyysin mukaan Trumpin nettovarallisuus oli tuolloin noussut hänen virkaan astumisensa jälkeen noin kolmella miljardilla dollarilla. Lehden mukaan Trumpin omaisuuden arvo oli syyskuussa 7,3 miljardia dollaria eli noin 6,6 miljardia euroa.
Varallisuuden nousu juontui Forbesin mukaan pääasiassa kryptovaluutoista. Syksyllä 2024 Trump astui perheineen kryptovaluuttamarkkinoille uudella World Liberty Financial -yhtiöllä. Ennen virkaan nousuaan Trump lanseerasi vielä oman kryptovaluutan.
Joulunalusviikolla 2025 Trump jatkoi henkilökohtaisten taloudellisten intressiensä kietomista hallintonsa tukemiin sektoreihin. Tällä kertaa kyse oli ydinvoimasta.
Trumpin tappiolliseksi kääntyneen media- ja teknologiayhtiö Trump Media & Technology Groupin kerrottiin valmistelevan yhdistymistä TAE Technologies -fuusioenergiayhtiön kanssa.
New York Timesin mukaan kaupan toteutuessa Trump päätyisi kilpailemaan energia-alan yritysten kanssa, joihin hänen hallintonsa voi vaikuttaa sekä taloudellisesti että sääntelyn kautta.