Trump: Yhdysvallat on aseellisessa konfliktissa huumekartellien kanssa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut, että Yhdysvallat on aseellisessa konfliktissa huumekartellien kanssa.
Uutistoimisto AFP sai torstaina kopion kongressille lähetetystä tiedonannosta, jolla Trumpin hallinto pyrkinee hakemaan laillista oikeutusta alkusyksyn aikana kansainvälisillä vesillä tekemilleen iskuille.
Yhdysvallat teki Karibianmerellä syyskuussa iskuja aluksiin, joita käytettiin hallinnon mukaan huumeiden salakuljetukseen. Trumpin hallinto on jo aiemmin määritellyt huumekartellit terroristijärjestöiksi.
Ainakin osa iskujen kohteeksi joutuneista aluksista on Trumpin hallinnon mukaan ollut kytköksissä venezuelalaisiin huumerikollisiin.
Venezuela on syyttänyt Yhdysvaltain käyvän julistamatonta sotaa ja teloittavan ihmisiä Karibialla ilman oikeudenkäyntiä.