Peter Franzén näyttelee uudessa Lapin sota -suurelokuvassa – mukana myös Babylon Berlin -tähti
Aku Louhimiehen uuden Lapin sota -suurelokuvan päärooleissa nähdään Peter Franzén, Sannah Nedergård sekä saksalainen Volker Bruch, tiedottaa levitysyhtiö Nordisk Film.
Franzén on tunnettu muun muassa Rukajärven tie -elokuvasta sekä Konflikti- ja Viikingit -sarjoista. Nedergård on näytellyt esimerkiksi Svenska Teaternin ja Wasa Teaterin tuotannoissa sekä elokuun alussa julkaistussa Naapurin poika -sarjassa. Bruch tunnetaan muun muassa Babylon Berlin -sarjan pääroolista.
Elokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet ja jatkuvat joulukuuhun. Elokuvaa kuvataan Etelä-Suomessa sekä Lapissa. Ensi-iltansa se saa ensi vuoden syksyllä.
Antti Tuurin Rauta-antura-nimisen romaanin pohjalta käsikirjoitettu elokuva on sisarteos Louhimiehen ohjaamalle vuoden 2017 Tuntemattomalle sotilaalle, joka keräsi elokuvateattereissa yli miljoona katsojaa.
Elokuvan tuottaja Andrei Alén kertoo tiedotteessa uskovansa, että Lapin sota -elokuva kiinnostaa myös kansainvälisesti. Luvassa on hänen mukaansa myös muita kansainvälisiä näyttelijänimiä. Muut näyttelijät julkistetaan myöhemmin.