Lukijalta: Keskustalaisuus ei mahdu häränsilmään
Keskustalaisuus ei välttämättä tarkoita, että asetutaan kirjaimellisesti nelikenttäkartan keskelle, leikitään päätöntä ikipuolueetonta agnostikkoa, sammaleista kiveä, ideologiatonta hopeakettua.
Viime alue- ja kuntavaaleissa –kuten usein yhteisön ajattomassa puheenparressa – korostui, kuinka moni ehdokas ja näkyvä hahmo luonnehti itseään ”täysin keskellä” olevaksi. Pikemminkin vaikutti syntyneen lähes rituaalinen lausuma, jolla pyritään vakuuttamaan sekä itsensä että muut keskustalaisuutensa aitoudesta. Silti, kun tarkastellaan vaalikoneiden tuloksia ja julkisia kannanottoja, alkaa väistämättä miettiä: ollaanko todella täysin häränsilmässä? Onko se edes tarpeen? Miksi olemme laiskasti ripustautuneet median luonnehdintoihin nelikenttäkartasta kuin se olisi aukoton ja meitä ohjaava auktoriteetti?
Poliittinen nelikenttä ei ole neutraali mittari. Sen asetelma muovautuu median painotusten mukaan, eikä puolueilla ole juuri valtaa vaikuttaa siihen, mitkä kysymykset nostavat tiettyjä suuntia korkealle, alemmas, vasemmalle, oikealle tai keskelle. Periaate pysyy suunnilleen samana, mutta pysyykö jäsenistön keskiarvo visusti keskellä? Enpä usko, mikäli joku sitä haluaa lobbata, kyse on halvasta brändisirkuksesta.
Alkiolainen ajattelu ei rakentunut keskisyyden varaan, vaan yhteiskunnallisen uudistamisen. Se oli sivistystä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, paikallisuutta ja ihmisarvon puolustamista. Kyse on suunnasta, ei sijainnista.
Tänäänkin puolueen sisällä näkyy laaja kirjo näkemyksiä ja taustoja: liberaaleja, taistolaissieluja, shampanjasosialisteja, pikkuporvareita, ympäristöaktiiveja, raamatun ja lakikirjan yhteensovittajia. Tämä hajonta on elinvoiman merkki, puolueen ei tule matkia yhdenmukaisuuden liikkeitä vaan nojata nelikenttäkartan sijaan yhteisesti linjattuun periaateohjelmaan ja arvopohjaan.
Poliittinen nelikenttäkartta on hyvä renki, mutta huono isäntä, se antaa suuntaa, mutta ei saisi sanella. Kartta ei kykene kuvaamaan ihmisyyden ja yhteiskunnan moniulotteisuutta.
Puolue elää vain liikkuessaan. Sammaloituminen on kivinen loppu, kun taas vierivyydelle ja jouhevuudelle on aina latua. En ole valmis tönimään itseäni, saati muita – edesmenneitä tai nykyisiä puolueelle uskollisia – pelilaudan tiettyyn tappiin. Tätä en suosittele muillekaan.
Jenna Wahlstén
Helsinki
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/