Kommentti: Sukupuolikeskustelussa osapuolet puhuvat jatkuvasti toistensa ohi – jankkaamisesta pitäisi päästä jo eteenpäin
Keskustan konkarikansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila lähetti jälleen toimitukseen kannanoton, jossa hän kritisoi aikuisten tarvetta häivyttää lapsen sukupuoli.
Pidetään yhdessä huolta siitä, että lapsiamme saa kutsua tytöiksi ja pojiksi, Anttila kirjoittaa, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa.
Anttilan mielestä meneillään on käsittämätön, hajottava identiteettipolitiikka. Varmaa on, että Anttilan kannanotto herättää jälleen paljon tunteita.
Anttila nostaa esimerkiksi Opetushallituksen tasa-arvo-oppaan vuodelta 2016, jossa kehotetaan puhuttelemaan lapsia nimillä eikä tyttöjen tai poikien joukkona.
Oppaan mukaan sukupuolen jatkuva mainitseminen korostaa sen merkitystä. Kouluissa ei siis tulisi tehdä turhaa erottelua poikien ja tyttöjen juttuihin.
Tasa-arvo-opas on kaikkinensa erittäin hyvä työkalu edistämään sitä, että jokainen lapsi saa olla oma itsensä, eikä kenenkään oleteta olevan tietynlainen sukupuolensa vuoksi. Tämä johtanee siihen, että tulevaisuudessa esimerkiksi ammatit eivät jakaudu niin selkeästi naisten ja miesten ammatteihin.
Opetushallitus onkin oppaan ilmestymisen jälkeen todennut, että tyttö- tai poika-sanan käyttäminen ei ole varsinaisesti kiellettyä.
Opetushallituksen opas korostaa siis sukupuolisensitiivistä kasvatusta, joka menee helposti sekaisin sukupuolineutraalin kasvatuksen kanssa.
Sukupuolineutraaliakin kasvatusta on yhä enemmän. Termi ei ole tykätty, mutta käytän sitä tehdäkseni eron sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen.
Sukupuolineutraaliuteen pyritään, kun lapsen sukupuolta ei kerrota ulkopuolisille, jotta se ei määrittelisi suhtautumista häneen.
Lapsesta ei puhuta tyttönä tai poikana vaan vauvana tai lapsena. Hänelle annetaan sukupuolineutraali nimi ja asia huomioidaan myös pukeutumisessa, jossa ei ole tyttöjen ja poikien vaatteita. Ajatuksena on, että lasta ei ohjailla mihinkään sukupuoleen, vaan hän saa halutessaan osoittaa itse olevansa tyttö, poika tai jotain niiden väliltä. Tällaisen ajattelun sisäistäneet aikuiset puhuvat tuntemattomasta lapsesta joskus myös tyttöoletettuna tai poikaoletettuna.
Sukupuolen häivyttävä kasvatus on varmastikin sitä, mihin Sirkka-Liisa Anttila aiheesta puhuessaan viittaa, vaikka hän tuleekin kritisoineeksi myös peruskoulun opetussuunnitelmaa.
Anttila käyttää usein esimerkkinä tunnettua lastenpsykiatria Jari Sinkkosta, jonka mielestä tarve häivyttää lapsen sukupuoli lähtee aikuisista, ei lapsista.
Sinkkosen mukaan lapset itse ovat kaikkea muuta kuin sukupuolineutraaleja. Sinkkosen mielestä sukupuoli on erittäin tärkeä osa identiteettiä jo pienestä pitäen.
– Silloin, kun lapsi on alle kaksivuotias, hän alkaa tutkia, mikä hänestä on tulossa. Jo pieni lapsi näkee saunareissulla, että isällä on pippeli, mutta äidillä ei. Se ajattelu, että lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi, vaan pelkästään ”lapseksi”, se on pöhkö, Sinkkonen toteaa Vantaan Sanomissa .
Samalla Sinkkonenkin haluaa, että tyttöjen ja poikien ahtaat sukupuoliroolit vapautuisivat. Poika saa vapaasti olla herkkä viulunsoittaja ja tyttö ronski painija.
Anttilakin korostaa, että sukupuolijaottelu tyttöihin ja poikiin ei sulje pois sitä, että on ihmisiä, jotka eivät koe kumpaakaan sukupuolta omakseen. Heitä kunnioitamme ja varmistamme heidän oikeuksiensa toteutumisen sukupuolisensitiivisyyden kautta, Anttila sanoo.
Keskustelussa tytöttelystä tai pojittelusta ärsyttävintä onkin se, että keskustelijat tuntuvat puhuvan toistensa ohi. Yksi sanoo, että sukupuolta ei saa häivyttää. Toinen vastaa, että eihän sitä olla häivyttämässäkään, vaikka kasvatuksesta tehdään sukupuolisensitiivisempää.
Jankkaamisesta pitäisi jo päästä eteenpäin. Terminologian suohon hukkuu helposti se, että molemmilla osapuolilla on samansuuntainen tavoite, eli ahtaiden sukupuoliroolien unohtaminen.
Keskusteluyhteyden luulisi siis löytyvän, jos tahtoa on.