Historia | Okinawan verinen valtaus vei liittoutuneet Japanin porteille – viimeinen taistelu Tyynenmeren saarista alkoi 80 vuotta sitten
Toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosina valtavia alueita vallanut Japani kävi keväällä 1945 jo epätoivoista kamppailua olemassaolostaan Yhdysvaltojen massiivisen sotavoiman puristuksessa.
Amerikkalaiset suunnittelivat lopettavansa Tyynenmeren sodan nousemalla maihin Japanin pääsaarille. Niiden eteläpuolella sijaitseva Riukiusaarten suurin saari, noin sadan kilometrin pituinen ja enimmillään 32 kilometrin levyinen Okinawa, vaikutti sopivalta maihinnousun tukialueeksi.
Yhdysvallat oli aloittanut jo maaliskuun lopulla Operaatio Jäävuoren iskemällä Japanin lentotukikohtiin Taiwanissa ja Kyushun saarella. Ajatuksena oli estää japanilaisia itsemurha- eli kamikazelentäjiä iskemästä liittoutuneiden laivoihin.
Japanilla oli kuitenkin edelleen riittävästi koneita kamikazeiskuihin, jotka aiheuttivat liittoutuneiden laivastolle suurta tuhoa.
Yhdysvaltain maihinnousujoukot olivat kärsineet helmi-maaliskuussa Iwo Jimalla raskaita tappioita. Okinawalla oli odotettavissa jotain vastaavaa tai vieläkin pahempaa. Se pyrittiin välttämään suurella tulivalmistelulla ja maihinnousulla, joilla ylikuormitettaisiin japanilaisten puolustuskyky.
Huhtikuun 1. päivänä Yhdysvaltain joukot nousivat maihin Hagushissa Okinawan länsirannikolla.
Iltaan mennessä Okinawalla oli noin 50 000 Yhdysvaltain 10. armeijan sotilasta, ja ne olivat vallanneet noin kahdeksan kilometriä leveän sillanpääaseman. Maihinnousuun osallistui enemmän joukkoja kuin yhdessäkään toisessa Tyynenmeren sodan taistelussa.
Japanilainen kenraali Ushijima ei yrittänyt torjua maihinnousua, vaan oli vetänyt suurimman osan joukoistaan saaren sisäosiin huolellisesti valmisteltuihin puolustusasemiin.
Amerikkalaisjoukot kohtasivat ankaraa vastarintaa ja kärsivät suuria tappioita. Japanilaiset eivät ottaneet vankeja ja antautuivat vain harvoin, joten lähitaistelut olivat verisiä ja henkisesti raskaita. Huhtikuun 4. ja toukokuun 26. päivien välisenä aikana Yhdysvallat eteni Okinawan eteläosassa alle 6,5 kilometriä.
Toukokuun alussa japanilaisten hallussa oli enää runsaan 200 neliökilometrin suuruinen alue Okinawan eteläkärjessä. Taistelu muistutti asemasotaa ja kumpikin osapuoli taisteli linnoitetuista asemista.
Toukokuun 3. ja 4. päivien välisenä yönä japanilaiset tekivät 15 000 miehen voimalla tuloksettoman vastahyökkäyksen, joka johti noin 6 000 japanilaisen kuolemaan. Yhdysvaltain tappiot jäivät tästä vain kuudesosaan.
Yhdysvaltain etuna oli parempi ja runsaslukuisempi kalusto, japanilaisten taas huolellisesti valmistellut puolustusasemat.
Japanilaiset hyödynsivät myös saaren luolia, ja amerikkalaiset joutuivat tuhoamaan yksitellen luoliin rakennettuja tukikohtia liekinheitinpanssarivaunuilla. Japanilaisia haudattiin myös luoliin elävältä puskutraktoreilla ja räjähteillä.
Suuret taistelut käytiin päivisin. Öisin sotatoimet rajoittuivat tiedusteluun ja tykistötuleen.
Japanilaiset käyttivät Okinawalla kamikazetaktiikkaa laajemmin kuin missään muussa toisen maailmansodan taistelussa. Hyökkäykset alkoivat jo ennen maihinnousua, kun japanilaiset yrittivät lamauttaa Okinawalle kerääntyneen vihollislaivaston.
Ensimmäinen suuri kamikazeoperaatio suoritettiin huhtikuun 6. ja 7. päivien välisenä yönä, jolloin japanilaiset lentäjät tekivät yli 350 itsemurhahyökkäystä. Rakettimoottorilla varustettu itsemurhakone Yokosuka MXY7 ”Ohka” onnistui ensimmäistä kertaa upotuksessa 12. huhtikuuta tuhottuaan hävittäjä USS Abelen.
Okinawan taistelujen kuuluisin episodi sai alkunsa 6. huhtikuuta, kun Japanin keisarillisen laivaston osasto taistelulaiva Yamaton johdolla lähti 6.4. kohti Okinawaa.
Maailman suurimman sota-aluksen 460-millisillä tykeillä oli 41 kilometrin kantama. Aluksella oli saattajinaan kahdeksan hävittäjäalusta ja tukenaan reilu sata lentokonetta.
Polttoainetta oli annettu vain menomatkalle, sillä alusten tehtävänä oli taistella tiensä Okinawan rannalle, jossa ne toimisivat rannikkotykistönä tuhotumiseensa asti. Sen jälkeen niiden miehistöjen oli tarkoitus ryhtyä maataisteluun amerikkalaisia vastaan.
Japanilaisalukset havaittiin kuitenkin amerikkalaisten lentokoneista ja lentotukialuksilta nousseet hävittäjät ja pommittajat kävivät japanilaisaluksia vastaan kolmena aaltona, joissa oli lähes 400 lentokonetta.
Jo ensimmäisestä aallosta Yamato sai kaksi osumaa panssarinläpäisevistä pommeista ja yhden torpedo-osuman. Kolme Japanin hävittäjää upposi, kaksi vaurioitui ja joutui jättämään taistelun.
Toinen ja kolmas lentokoneaalto seurasivat noin tunnin kuluttua ensimmäisestä. Yamato sai yhteensä 10 pommiosumaa ja kahdeksan torpedo-osumaa. Sen moottorit pysähtyivät, ja alus alkoi täyttyä vedellä. Lopulta se kääntyi ympäri.
Kun Yamaton sisällä riehunut tulipalo saavutti ammusvaraston, seurauksena oli valtava räjähdys, joka kertoman mukaan kuultiin Japanissa asti.
Yamato upposi noin 200 kilometrin päässä Okinawasta ja vei mukanaan yli 2700 japanilaista merisotilasta. Japanin mahtavasta sotalaivastosta oli jäljellä enää pelkät rippeet.
Okinawan taistelu oli Tyynenmeren sodan suurin taistelu sekä sotilaiden määrällä että ihmishenkien menetyksillä mitattuna.
Yhdysvallat menetti 12 281 sotilasta kuolleina. Japanilaisia ja okinawalaisia sotilaita kuoli 110 071, joista lähes 28 000 haudattiin elävältä luoliin.
Yhdysvaltojen tappioihin kuului myös japanilaisten tykistötulessa surmansa saanut kenraaliluutnantti Simon Bolivar Bruckner Jr., joka oli korkea-arvoisin kaatunut yhdysvaltalainen sotilas toisessa maailmansodassa.
Sekä Yhdysvallat että Japani menetti taistelussa enemmän sotilaita kuin yhdessäkään aiemmassa saaritaistelussa. Yhdysvaltain laivasto menetti enemmän aluksia kuin missään muussa taistelussa historian aikansa. Muun muassa Essex-luokan isot lentotukialukset Wasp ja Franklin vaurioituivat pahoin.
Okinawan valloittamisen jälkeen liittoutuneiden laivastosaarto käytännössä eristi Japanin pääsaaret muusta maailmasta. Japanin kaupungeille aiheutettiin suurta tuhoa strategisin pommituksin.
Japanin sotilasjohto oli kuitenkin edelleen haluton antautumaan. Yhdysvallat arvioi Okinawan kokemusten perusteella, että maihinnousu Japaniin johtaisi pahimmillaan jopa miljoonan miehen tappioihin. Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman pelkäsi Okinawan toistuvan ”Japanin päästä päähän”, mikä vaikutti hänen päätökseensä käyttää ydinasetta Japania vastaan.
Japani antautui syyskuussa 1945, mutta Yhdysvaltain miehitys jatkui Okinawalla lähes 27 vuotta. Saarten hallinta palautui Japanin siviilihallinnolle 15. toukokuuta 1972.
Alueelle on edelleen sijoitettuna suuria yhdysvaltalaisjoukkoja, mikä herättää edelleen ristiriitoja paikallisväestön kanssa.