Tuleeko vikkelästä jyrsijästä riesa suomalaisten pihoille ja puistoihin? – levittäisi hankalaa tautia

Maaoravat tunnetaan luontodokumenttien hauskoina veijareina, ja Tikun ja Takun seikkailuille Aku Ankan mieliharmina on naurettu maailman sivu.

EU:ssa haitalliseksi vieraslajiksi säädetyn siperianmaaoravan (Tamias sibiricus) ilmaantuminen Suomeen voi kuitenkin vielä hyydyttää monen omakotiasujan hymyn.

Siperianmaaorava kantaa puutiaisia ja borrelioosia. Sen kantamien puutiaisten määrä voi olla huomattavasti suurempi kuin Suomen alkuperäisillä jyrsijöillä, kuten metsämyyrällä. Tämän vuoksi sitä pidetään uhkana ihmisten terveydelle ja se on luokiteltu 100 pahimman vieraslajin joukkoon Euroopassa, kertoo Luke Vieraslajit.fi -sivustollaan.

Siperianmaaoravaa tuotiin Eurooppaan lemmikiksi Etelä-Koreasta 1960-luvulta alkaen. Vuosittain tuotiin yli 200 000 yksilöä parinkymmenen vuoden ajan. Siperianmaaoravia on 1970-luvulta lähtien havaittu villiintyneenä lähinnä esikaupunkialueilla ja kaupunkien puistoissa.

Siperianmaaoravat eivät kovin helposti omin avuin laajenna elinaluettaan vaan levittäytyminen rajoittuu kaupunkialueille. Nuoret levittäytyvät vain lyhyitä matkoja, yleensä alle 100 metriä eivätkä ne mielellään ylitä leviämisesteitä, kuten teitä.

Suomea lähimmät populaatiot ovat Arkangelissa ja Keski-Euroopassa, joten Luken mukaan ei ole luultavaa, että laji leviäisi omin avuin Suomeen. Siperianmaaoravia on kuitenkin lemmikkeinä Suomessakin, joten karanneet tai luontoon tahallaan päästetyt lemmikit voisivat muodostaa villiintyneen kannan Suomessa.

Yksittäisiä karkulaisia on tavattu 1990-luvulla pääkaupunkiseudulla ja vuonna 2006 Turun seudulla. Vuonna 2022 siperianmaaoravasta on tehty yksittäinen havainto myös Ruotsissa. Maaorava kestäisi todennäköisesti Suomalaista ilmastoa, koska se on sopeutunut myös kylmiin talviin ja voi ylittää ankarat talvet horrostamalla.

Laji on Luken mukaan saattanut aiemmin elää myös Ruotsissa ja Suomessa, sillä siitä löytyy mainintoja kirjallisuudessa Pohjois-Savosta, Pohjanmaalta ja Taalainmaalta 1700- ja 1800-luvuilta. Tosin yhdestäkään ei ole museonäytteitä jäljellä, joten varmuutta asiasta ei ole.