Miehitys päättyi Hersonissa puolitoista vuotta sitten, mutta Venäjän iskut jatkuvat – suomalainen vapaaehtoistyöntekijä kertoo kaupungin arjesta
Eteläisessä Ukrainassa Hersonissa arki on yhä jatkuvaa Venäjän iskuilta suojautumista puolitoista vuotta sen jälkeen, kun kaupungin hallinta siirtyi jälleen Ukrainalle, kertoo avustustyössä alueella ollut suomalainen Eemil Saarnio STT:lle.
Saarnio matkusti Ukrainaan ystävänsä kanssa suomalaisten lahjoituksilla täytetyllä ja lahjoitusvaroin hankitulla pakettiautolla. Kaksikko vietti Hersonissa viikon tehden avustustyötä ruoka-apua tarjoavassa Tarilka-järjestössä.
Venäjä miehitti Hersonia yhdeksän kuukauden ajan hyökkäyssodan alussa. Venäjän joukot ovat sittemmin vetäytyneet kaupungista Dneprjoen eteläpuolelle.
Saarnion mukaan sota kuitenkin näkyi ja kuului päivittäin Hersonissa. Saarnio palasi Suomen rauhaan muutama viikko sitten maailmasta, jossa pommitukset olivat päivittäisiä.
– Olimme valppaustilassa jatkuvasti. Jos kuuli tiettyjä ääniä, saman tien heräsi. Ei pystynyt elämään kuin tasan päivän kerrallaan, hän kuvailee videopuhelussa.
Tämä heijastui myös ukrainalaisten mielialaan kaupungissa. Saarnio kertoo, että kohtaamisissa välittyi selvästi väsymys jatkuvaan sotaan.
– Moni joutuu käyttämään ahdistukseen isojakin määriä lääkkeitä, näin sen itse, hän kertoo.
– Ehkä puolet tapaamistani ihmisistä haluaa, että Ukraina saisi takaisin miehitettyjä alueita. Osa haluaa rauhan asap (niin nopeasti kuin mahdollista).
Saarnio työskenteli paikallisessa humanitäärisessa keskuksessa. Keskus vastaa sosiaaliavustuksesta ja tarjoaa paikallisille ruoan lisäksi kaikkea hygieniatarvikkeista Ikean sänkyihin.
– Venäläiset ovat tuhonneet poliisilaitoksesta lähtien kaikki kunnan virastot, eli siellä ei varsinaisesti kunnan perustoiminta pyöri. Keskuksessa tehdään kaikkea mahdollista humanitääristä työtä, mitä sotaan voi liittyä, Saarnio kuvailee.
Suomalainen kertoo, että sodan keskellä elävät paikalliset halusivat muistuttaa vieraille, mitä Hersonissa tapahtuu. Silloin kun avustustyöt antoivat myöten, paikalliset kierrättivät katsomassa Venäjän tuhoamia kohteita ja kertoivat sodan tuhoista.
Kärsimyksen mittaluokkaa on yhä vaikea ymmärtää.
– Sitten, kun sen näkee, on se aika pysäyttävää, Saarnio sanoo.
Sodan jatkuvasta läsnäolosta huolimatta kaupungissa yritetään elää niin normaalia arkea kuin mahdollista. Saarnio oli esimerkiksi kehittämässä humanitääriseen keskukseen tilaa, jossa äideille pidetään joogaa ja lapsille opetetaan englantia.
Sodan eturintamakaupungista Saarniolle on jäänyt mieleen häntä ympäröineiden ihmisten hyvyys.
– Ihmiset, jotka kärsivät tosi paljon, vähän väliä halusivat olla tarjoamassa kaiken ruuista ja majoituksesta lähtien.
Suomalaiset kävivät Ukrainan-matkansa aikana myös pääkaupungissa Kiovassa ja satamakaupunki Odessassa. Saarnio yritti ensimmäisen Hersonin-visiittinsä jälkeen vielä myöhemmin vielä palata kaupunkiin, mutta tuolloin matka tyssäsi. Ukrainan armeija ei päästänyt Saarniota takasin Hersoniin toukokuun 15. päivänä kaupunkiin tehdyn iskun takia, joissa loukkaantui mediatietojen mukaan noin 20 siviiliä.
Iskussa tuhoutui myös auto, jossa oli tapahtumahetkellä perhe, johon kuului alakouluikäinen poika. Perhe selvisi tilanteesta lievin vammoin, mutta auto tuhoutui.
– Olin itse ollut aiemmin samassa autossa noin neljä kertaa, Saarnio sanoo.
– Se oli läheltä piti -tilanne.
