Saarikko perussuomalaisista: Edellytämme että he lopettavat pelkäämisen
Perussuomalaisten keskustalle aiheuttamissa ongelmissa on kyse muustakin kuin liikkuvista äänestäjistä kahden puolueen välillä, katsoo keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.
Saarikon mukaan kyse on elintilan kaventumisesta maakuntien Suomessa, jossa ihmisten pettymys on perussuomalaisten taidoilla kanavoitu keskustan syyksi.
– Tietenkin edellytämme, että vaalien merkittävänä voittajana he kantavat nyt vastuun, lopettavat pelkäämisen ja menevät kantamaan poliittista vastuusta niistä lupauksista, joita he suomalaisille antoivat, Saarikko ruoti toimittajille keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Keskusta on Saarikon mukaan valmis tukemaan ja kirittämään perussuomalaisiakin, jos heidän ajamansa ratkaisut sen ansaitsevat. Perussuomalaiselle populismille ei kuitenkaan anneta tuumaakaan periksi.
– Mutta samalla on aika myöntää, että me olemme menettäneet elintilaamme heille.
Saarikko sanoi kokevansa voimakkaasti, että hänen työnsä on kesken.
– Minut on valittu puolueen puheenjohtajaksi viime kesänä puoluekokouksessa ja seuraava sääntömääräinen puoluekokous meillä, toisin kuin esimerkiksi SDP:llä ja vihreillä, on vasta vuoden kuluttua kesällä, hän muistutti.
Saarikko sanoi voivansa keskittyä nyt vain työhönsä keskustan puheenjohtajana.
– Sana vain ei tarkoita että tehtävä olisi mitenkään helppo tai vähäinen, olen aika syvässä käsityksessä, miten vaativa tehtävä on.
Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen vaati hiljattain Uuden Suomen haastattelussa puheenjohtaja Saarikon eroa ja koko puoluejohdon vaihtamista. Saarikko kommentoi asiaa muistuttamalla, että hän toimii puoluekokouksen antaman luottamuksen varassa ainakin Jyväskylän ensi kesän puoluekokoukseen asti.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli sanoi, että edustajilla on oikeus omaan näkemykseensä ja sen ilmaisuun.
– Enkä lähde siksi myöskään edustaja Hoskosen näkemystä kommentoimaan. Mutta totean vain sen, että olen itse viime viikkojen aikana käynyt lukuisia keskusteluja niin eduskuntaryhmän jäsenten kuin muiden keskusta-aktiivien kanssa ja kyllä niissä keskusteluissa on noussut erittäin paljon toiveita ja jopa vetoomuksia sen puolesta, että puheenjohtaja Saarikko jatkaisi tehtävässään, Kalli selvitti.