Lapsi saatettiin hellästi ikiuneen
Lapsia koristeltiin menneinä vuosisatoina kauniisti haudan lepoon, joskus myös ylellisyysasetuksia rikkoen. Tutkijan mukaan lasten kuolemaan suhtauduttiin kuitenkin eri tavalla kuin nykyisin.
– Arkut koristeltiin usein hyvin kauniisti. Niihin laitettiin paljon kukkakoristeita ja käytettiin aika kalliitakin tekstiilejä, kuten silkkiä, painokankaita ja pitsejä. Uskonnollisen käsityksen mukaisesti arkku sisustettiin sängyksi, jossa vainaja odottaa ylösnousemusta, kuvailee historiallisiin tekstiileihin perehtynyt yliopistotutkija Sanna Lipkin Oulun yliopistosta. Hän on tutkinut kirkkohautoja 1600-luvulta 1800-luvun puoliväliin muun muassa Oulussa, Hailuodossa ja Haukiputaalla.
Kuolleita lapsia surtiin, mutta toisaalta korkean lapsikuolleisuuden takia ihmiset olivat myös valmistautuneita lasten menettämiseen.
Hautavaatteena käytettiin yleensä valkoista kangasta, joka oli laskosteltu vainajan päälle. Tytöille voitiin lisätä miehustaan hopealankakoristeltuja kankaan kappaleita tai painokankaita, joissa oli esimerkiksi punaisia kukkakuvioita. Päässä oli usein myssy pitsireunuksin.
– Sekä pojilla että tytöillä saattoi olla kangaspaloista koottu kukkakruunu ja rintakehän päällä kukkakoriste, joka oli tehty esimerkiksi kieputtamalla silkki- ja pronssilankaa. Tytöllä saattoi olla kädessä silkkikukka ja pojalla sauva, jota tarvittiin taivasmatkalle.
Oululainen kirjailija Sara Wacklin on kertonut, että ruumiskoristeita tekivät lasten nuoret tyttökummit. Paikalle saatettiin kutsua myös nuoria miehiä.
– Ne olivat siitä harvinaisia tilaisuuksia, että nuoret saivat olla yhdessä ilman valvovaa silmää. Tämän seurauksena saatettiin siirtyä solmimaan avioliittolupauksia ja sitomaan hääseppeleitä.
Lapsen pukeminen arkkuun annettiin vanhemman naisen tehtäväksi. Ruumiinpukijat kuvattiin historiallisissa lähteissä ronskeiksi ja kuolemaa pelkäämättömiksi naisihmisiksi.
Lasten hautauksissa uhmattiin usein sääntöjä, joiden mukaan hautaan ei saanut laittaa pitsiä ja ylellisiä koristeita. Ylellisyysasetukset määräsivät pukeutumisesta muutenkin hyvin tarkkaan. Esimerkiksi metallinappeja saivat 1600-luvulla käyttää vain säätyläiset, kunnes 1700-luvun lopulla asetukset alkoivat menettää merkitystään.