"Joku tänne vaan vetää" – Suomen suurin jokkistapahtuma ajetaan Lapin eksoottisissa vaaramaisemissa
Kun satunnainen ohikulkija poikkeaa ensimmäistä kertaa Pellon kylältä vievää hiekkatietä pitkin kohti läheistä Kittisvaaraa, ei välttämättä heti arvaa, millainen näky tien päässä odottaa.
Suomen kauneimpiin kuuluva moottoristadion kahden vaaranhuipun välissä on ollut jo 35 vuoden ajan näyttämö myös perinteisille Poikkinaintiajoille.
Jos termi ”poikkinainti” kuulostaa jotenkin tutulta, niin sillekin löytyy oma selityksensä. Väylän eli Tornionjoen varrella on kautta historian menty naimisiin niin, että morsian ja sulhanen ovat olleet kotoisin eri puolilta rajaa.
Varsinaisen Poikkinaintitapahtuman hiipuminen ei kuitenkaan juhlaperinnettä päässyt katkaisemaan. Kun sopivia vihkipareja ei ikäluokkien pienentyessä joka kesälle enää löytynyt, niin juhlakaluiksi vaihtuivat jokamiesluokan autot.
Joppari-ajojen nimellä Ritavalkealla käynnistynyt moottoriurheilutapahtuma on kantanut perinnettä kunnialla aina siitä lähtien, kun uudelle stadionille Kittisvaaraan päästiin heinäkuussa 1987.
– Kyllä niitä kohtaamisia ja jopa parisuhteita on syntynyt täällä kisapaikallakin, naurahtaa järjestelykuvioissa pitkään vaikuttanut Pellon Moottorikerhon ex-sihteeri ja nykyinen hallituksen jäsen Arja Nuolioja.
Poikkinaintiajoista on vuosien varrella kasvanut jokkiskansan ykkösjuttu, jota odotetaan hartaasti ympäri valtakuntaa.
– Kun täällä kerran käydään, niin sen jälkeen tullaan uudestaankin. Taloudellisia lama-aikoja on eletty, ja koronan takia vuoden 2020 ajot jäivät kokonaan pitämättä. Porukka löysi tänne Pelloon kuitenkin viime kesänä taas uudestaan. Osanottajamäärät ovat nousseet niin, että heinäkuussa odotamme tänne yhteensä 800 kisailijaa, Nuolioja arvioi.
Alun perin viikonloppuun keskittynyt tapahtuma on kasvanut vuosien varrella niin, että nykyään päristellään lähtöjä peräti neljänä päivänä ja aamusta iltaan.
Ajankohdaksi on vakiintunut heinäkuun puoliväli. Tuolloin pienen länsilappilaisen kunnan väkiluku lähes tuplaantuu viikon ajaksi.
– Ajankohta on kaikin puolin hyvä, kun monet kauempaa saapuvat yhdistävät sen lomareissuunsa. Poikkinaintiajoihin tullaan yleensä koko perheen voimalla. Nykyään suurin ongelma on varikkoalueen tilojen riittävyys, kun rekat ja kuljetusautot alkavat olla niin isoja, Arja Nuolioja toteaa.
Pellon Moottorikerhon nykyinen sihteeri Laura Pihkakoski vahvistaa omien kokemustensa pohjalta, että jokkiskulttuuriin kasvetaan kiinni usein lähipiirin mukana. Olipa oma rooli sitten kuljettaja, mekaanikko, kisajärjestäjä, talkoolainen tai muuten vaan kannustaja.
– En edes muista, minkä ikäinen pikkutyttö olin, kun ensimmäisen kerran pääsin mukaan Poikkinaintiajoihin. Joku tänne vain vetää vuosi vuoden jälkeen. Puhelimet alkavat soida jo hyvissä ajoin keväällä, kun talkooväkeä aletaan kysellä eri tehtäviin, hän muistuttaa.
Jokamiesluokka on säilyttänyt suosionsa autourheilumuotona, jota useimmilla tavallisillakin ihmisillä on varaa harrastaa.
Sääntöjen mukaan ainoa rajoite on se, että auto on myytävä kisan jälkeen 2 000 eurolla. Raja on varsin alhainen, koska jokkiskisatkin ovat nykyään jo melkoista kilpavarustelua.
Itse tuunattaviin autoihin uppoaa Pihkakosken mukaan nykyään helposti moninkertainen määrä rahaa. Ajopelit kulkevat entistä lujempaa, ja myös niiden ulkonäköön kiinnitetään tänä päivänä entistä enemmän huomiota.
– Parhaimmista autoista jätetään satoja tarjouksia. Kisojen jälkeinen aika varsinkin sunnuntai-iltana on melkoista markkinahumua, kun tarjousten joukosta arvotaan voittajat ja autot vaihtavat omistajaa, sihteeri muistelee.
Systeemi kisoissa toimii niin, että kukin katsoja tai kilpailija voi tehdä yhdestä ajopelistä yhden tarjouksen ja talkoolaiset kolme tarjousta. Omistaja voi puolestaan yrittää ”suojata” ajokkiaan viidellä tarjouksella. Autojen arvonta on tarkasti valvottu tapahtuma, jotta kaikki sujuu reilun pelin hengessä.
Kukin tarjous maksaa jättäjälleen 20 euroa. Kun tarjouksia jätetään neljän päivän aikana useampia tuhansia, kertyy pelkistä tarjousrahoista melkoinen potti järjestäjien kassaan.
Arja Nuolioja korostaa, että rahan kerääminen ei Poikkinaintiajojen ole pääasia, vaan pääosa tuotoista jaetaan eteenpäin.
– Ei ole mikään salaisuus, että kisatapahtuman palkintoihin menee yhteensä 86 000 euroa. Aiemmin pääpalkintona oli henkilöauto ja muuta arvotavaraa, mutta nykyään jaetaan riihikuivaa rahaa. Voittaja taisi viime kesänä kuitata tililleen peräti 16 000 euroa potin.
– Palkintojen lisäksi rahaa kuluu kisakeskuksen ja erityisesti radan ja sen puitteiden kunnostukseen. Turvallisuustekijät ovat asia, josta ei tämmöisissä tapahtumissa voi tinkiä, järjestäjäkonkari huomauttaa.
Poikkinaintiajot on merkittävä tapahtuma myös Pellon kokoisen kunnan liike-elämälle.
– Majoitusliikkeet ja ravintolat täyttyvät viikon ajaksi. Kilpailijat perheineen ja kisaturistit jättävät paikkakunnalle satoja tuhansia euroja. Tämä näkyi karusti koronavuonna, kun tulot jäivät kokonaan saamatta, Nuolioja harmittelee.
Maineikkaiden järjestelyjen ohella pellolaista osaamista on nähty myös itse radan puolella.
Anne-Mari Kovalainen on voittanut kuuden SM-tittelin lisäksi Poikkinaintiajojen naisten luokan useampaan kertaan ja uhitellut tasapäisesti myös parhaiden yleisen luokan kuskien kanssa.
Kokeneella rataketulla on selkeä näkemys siitä, miksi juuri Pellon kisa on noussut jokkisväen silmissä klassikoksi ja eräänlaiseksi pyhiinvaelluskohteeksi.
– Loistavat järjestelyt, kaikki toimii ja kaikki tuntevat itsensä tervetulleiksi. Tunnelma on välitön ja Lapin eksotiikka parhaimmillaan. Ja tietysti hyvät palkinnot, hän luettelee.
Keskustan kuntavaltuutettunakin toimiva Kovalainen on siinä mielessä tyypillinen jokkispersoona, että sai kipinän ajamiseen jo nuorena tyttönä. Ja mistäpä muualta kuin verenperintönä.
– Äitini ajoi kilpaa ja koko perhe oli touhussa mukana. Aikaa harrastukseen kuluu sen verran paljon, että kyllä tämä laji on enemmän semmoinen perheinstituutio.
Kovalainen sanoo nauttivansa kisoissa nimenomaan ajamisesta ja sen tuomasta vauhdin tunteesta.
– Toki autojen tekniikasta ymmärrän sen verran, että osaan sanoa, mikä mahdollisesti on vialla. Mutta en ole moottorinrassaajatyyppi. Pihassa ei ole tälläkään hetkellä yhtään kilpa-autoa, hän vakuuttaa.
Mikäli poroalan yrittäjän tekee vielä mieli kilpailemaan, niin on turvauduttava sponsorien apuun. Heinäkuun Poikkinaintiajoja koskevia suunnitelmia ja rooliaan siellä Kovalainen ei ole vielä lyönyt lukkoon.
– Pahinta on katsoa vierestä kun toiset ajavat täysillä kilpaa. Parasta taas se, kun kiihdytät suoralla vauhtia ja kurviin tultaessa renkaissa on pientä sivuluisua, mestarikuski naurahtaa.
Poikkinaintiajot järjestetään tänä vuonna 14.–17. heinäkuuta.