Soini Arktisesta neuvostosta: Olisi voinut mennä huonomminkin
Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksessa Rovaniemellä saavutettiin olosuhteisiin nähden paras mahdollinen lopputulos. Hänen mukaansa loppujulistuksen sijaan hyväksytty ministerien lyhyt lausunto oli sekin vaatinut paljon työtä.
Soini ei halunnut lehdistötilaisuudessa nimetä mitään maata yhteisen julistuksen kaatajaksi. Hän kuitenkin totesi, ettei Yhdysvaltain ilmastopolitiikan erilaisuus muiden arktisten valtioiden linjasta ole mikään salaisuus.
Soinin mukaan yhteisen julistukseen mahdottomuus alkoi selvitä maanantai-iltana. Hän kiisti, että kyseessä olisi ollut paha henkilökohtainen pettymys.
– Ei minkäänlainen. Olen aina ollut realisti.
– Puheenjohtajan on työskenneltävä sen eteen, että niitä aineksista, jotka on pöydällä, saadaan aikaiseksi mahdollisimman hyvä lopputulos, hän kertoi suomalaismedialle.
Soinin mukaan hän halusi julkaista nimissään erillisen puheenjohtajamaan lausunnon, jotta Suomelle tärkeät asiat arktisessa yhteistyössä pääsisivät laajemmin esille.
Soini korosti myös sitä, että julistuksen puuttumisesta huolimatta Rovaniemen kokoukseen osallistuivat kaikkien kahdeksan jäsenmaan ulkoministerit – vasta toisen kerran Arktisen neuvoston historiassa.