Libanonia ei saa unohtaa
Libanon on koko historiansa ajan ollut ulkopuolisille konflikteille altis, ja niin on taas kerran. USA:n ja Israelin sotiminen Iranin kanssa veti mukaan myös Libanonin, kun Israelin ja Hizbollahin pitkäaikainen keskinäinen vihanpito sai uusia kierroksia.
Hizbollah edustaa osaa Libanonin shiamuslimeista. Hizbollahille Iran on eräänlainen johtovaltio ja Israel suuri vihollinen. Hizbollah lähti aktiivisiin toimiin Iranin tueksi ja Israel puolestaan moukaroi Hizbollahia Libanonin maaperällä aiempaa rajummin.
Kansainvälisesti Libanon kiinnostaa surullisen harvoja. Ranska on kiinnostuneista uskollisimpia. Ranska hallitsi Libanonia yli 20 vuoden ajan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yhteinen historia kantaa tänäkin päivänä.
Nyt pieni Libanon jää painoarvoltaan suuremman Iranin varjoon. Taistelut Libanonissa eivät pysäytä kansainvälistä öljyliikennettä eivätkä heiluta pumppuhintoja.
Israelin ja Libanonin välillä on periaatteessa tulitauko, mutta vain periaatteessa.
Ensinnäkin, sovittu tulitauko on kahden maan välinen. Taistelujen osapuolet ovat Israel ja Hizbollah, joista jälkimmäinen ei ole Libanonin hallituksen kontrollissa.
Toisekseen, tulitaukorikkomukset ovat jatkuvia. Israel on jatkanut iskujaan etenkin Etelä-Libanoniin ja Hizbollah on ampunut rakettejaan Israeliin. Kumpikin osapuoli oikeuttaa omat iskunsa toisen teoilla.
Tilanne eteläisessä Libanonissa muistuttaa Gazaa. Israelin iskut osuvat aina myös siviileihin, joiden joukkoon Hizbollahin taistelijoita on piiloutunut. Israelin tavoite on luoda Etelä-Libanoniin turvavyöhyke oman turvallisuutensa takaamiseksi.
Israelin asevoimat usein ennakkovaroittavat sinänsä kohteliain sanakääntein pommitettavien kylien asukkaita lähtemään turvaan. Mutta minne lähteä? Lähtemällä pois omasta elinpiiristä henki voi säilyä, mutta elämä silti mennä.
Pienellä mielikuvaharjoituksella voimme itse kukin miettiä, miltä tuntuisi joutua jättämään oma koti, työ, omaisuus ja kotiseutu ensin pommitettavaksi ja sitten vallattavaksi.
Maaliskuun alun jälkeen Libanonissa on kuollut yli 2 500 ihmistä ja miljoona on joutunut jättämään kotinsa. Varakkaimmat ovat paenneet ulkomaille tai maan turvallisemmille alueille. Köyhät ovat kriiseissäkin kovimmilla. Myös pääkaupunki Beirut on ollut pommitusten kohteena.
Eteläisen Libanonin alueella on jo vuosikymmenten ajan toiminut YK:n rauhanturvaoperaatio UNIFIL. Suomalaisia rauhanturvaajia alueella palvelee noin 200. Viime aikaisissa levottomuuksissa on kuollut jo kuusi kansainvälistä rauhanturvaajaa.
Libanonin tilanteeseen tihentyy monia kysymyksiä. Miksi maan oma armeija ei ole saanut pidettyä Hizbollahia kurissa, ja olisiko kansainvälisen yhteisön pitänyt tukea enemmän Libanonin armeijaa?
Miksi eri uskonnollisten ryhmien maltilliset enemmistöt päästävät ääriliikkeet toimimaan nimissään? Miksi YK:n rauhanturvaoperaatio ei ole pystynyt turvaamaan rauhaa paremmin?
Libanonin, tai laajemmin Lähi-idän, monimutkaiseen tilanteeseen ei ole olemassa yksinkertaista ratkaisua.
Näinä ylimilitarisoituneina aikoina on kuitenkin hyvä palauttaa mieliin presidentti Martti Ahtisaaren viisas oppi siitä, etteivät sodat ja kriisit ole väistämättömiä, vaan että ne ovat seurausta ihmisten toimista. Ahtisaari uskoi, että jos poliittista tahtoa olisi, kaikki konfliktit olisivat ratkaistavissa.
Paavi Leo on noussut kansainvälisen rauhan sanoman kirkkaimmaksi ääneksi. Paavin edustama kristillisyys on vastavoima trumpilaiselle kristilliselle nationalismille ja uskonnollisen retoriikan käyttämiselle sodan oikeutukseen.
Hiljattain paavi Leo kertoi kantavansa mukanaan kuvaa pienestä muslimipojasta, joka oli kyltillään toivottanut hänet tervetulleeksi Libanoniin viime marraskuussa – ja että nyt tämä samainen poika oli kuollut pommituksissa.
Paavin kertoma muistuttaa siitä, että anonyymien uhrilukujen takana on aina tavallisia lapsia ja heidän vanhempiaan, viattomia siviilejä. Heitäkin jotka olivat suhtautuneet avoimella mielellä vieraan uskonnon edustajiin.
Sotauutisiin ei pitäisi koskaan turtua, tulevat ne sitten Ukrainasta tai Libanonista. Kansainvälistä mielenkiintoa on riitettävä kaikkialle, missä kaivataan ulkopuolista apua ja tietä eteenpäin.