Yllätystulos tutkimuksessa: Istumisen vähentämisestä ei myönteisiä tuloksia
Turun yliopiston ja Tyksin PET-keskuksella toteutetussa väitöstutkimuksessa pyrittiin selvittämään, vaikuttaako pelkkä istumisen vähentäminen ilman muiden elintapojen muuttamista sydämen ja verenkiertoelimistön kuntoon ja terveyteen aikuisilla, joilla riski sydän- ja verisuonitaudeille on koholla, yliopisto kertoo tiedotteessaan.
– Tutkittavillamme oli niin sanottu metabolinen oireyhtymä eli useita sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, mutta ei todettuja sydänsairauksia. Lisäksi he harrastivat liikuntaa suosituksia vähemmän ja he istuivat paljon, joten he olivat juuri sellaisia ihmisiä, jotka voisivat hyötyä istumisen vähentämisestä eniten, väitöskirjatutkija Jooa Norha avaa.
Kuntotestin tuloksissa, verenpaineessa tai sydämen rakenteessa ja toiminnassa ei havaittu eroja istumista vähentäneen ryhmän ja verrokkiryhmän välillä. Ryhmien välillä ei havaittu eroja myöskään verenpaineessa ja sydämen pumppausvoimassa kuntotestin aikana.
– Mittasimme verenpainetta sekä levossa että fyysisen rasituksen aikana. Lisäksi mittasimme sydäntä tarkasti ultraäänitutkimuksella levossa ja kuntotestin aikana. Vaikka käyttämämme mittausmenetelmät ovat tarkkoja, emme havainneet niiden tuloksissa muutoksia. Itse kuntotestikin on erinomainen terveyden mittari, Norha kertoo tiedotteessa.
Lisäanalyyseissa tutkijat kuitenkin havaitsivat, että lisääntynyt arkiliikkuminen ja tehokkaasti onnistunut istumisen vähentäminen olivat yhteydessä parantuneeseen kestävyyskuntoon, matalampaan verenpaineeseen kevyen liikkumisen aikana sekä terveempään sydämen kokoon ja parempaan sydämen toimintaan liikkumisen aikana.