Yli puolet suuryrityksistä ei aio kiristää lähityövaatimuksia
Työ
Yli puolet suomalaisista suuryrityksistä ei aio kiristää lähityövaatimuksiaan seuraavan vuoden aikana. Asia ilmenee pankkikonserni OP:n teettämästä kyselytutkimuksesta.
Kyselyn mukaan noin kaksi viidesosaa yrityksistä on asettanut pakollisia lähityöpäiviä. Tyypillisin lähityöpäivien määrä on kaksi työpäivää viikossa. Suhteellisesti eniten pakollisia lähityöpäiviä ovat asettaneet yritykset, joissa työskentelee yli 500 ihmistä.
Kyselyyn vastanneista yrityksistä vain hieman useampi kuin joka kymmenes aikoo lisätä pakollisten lähityöpäivien määrää seuraavan vuoden aikana.
Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi toukokuussa sata suomalaista yritystä, joiden liikevaihto oli vähintään sata miljoonaa euroa.