Yle: Venäjä puhuu nyt likaisesta pommista – suomalaistutkijoilla epäilys taktisesta pelistä
Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu on keskustellut sunnuntaina useiden Nato-maiden puolustusministerien kanssa maansa huolesta, että Ukraina tekisi iskun niin sanotulla likaisella pommilla eli radioaktiivista ainetta sisältävällä räjähteellä,.
Työelämäprofessori Martti J. Kari pitää Venäjän yhteydenottoja tyypillisenä venäläisenä pelitaktiikkana.
– Venäläiset esittävät väitteen, mutta vastapuolelle jää todisteiden esittämisvastuu, Kari sanoo Ylen haastattelussa..
Šoigu soitti puhelunsa Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Britteihin ja Turkkiin.
– Hän selvittää, meneekö tarina jostain läpi, Kari selittää.
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg kertoo samassa jutussa, että yksi teoria Šoigun soittokierroksen taustalla on Venäjän pyrkimys hakea oikeutusta itse suunnittelemilleen iskuille.
Forsbergin mukaan yksikään merkittävä taho lännessä ei usko, että Ukraina suunnittelisi likaista pommia.
Jos Venäjä ei itse valmistele jotain, kyse voi olla hänen mukaansa huomion siirtämisestä muualle. Soittelun avulla voidaan hakea myös lisämotivaatiota pitää yllä sotaa Ukrainaa vastaan.