Yle: Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen ei pyri puolueensa puheenjohtajaksi – “Uskon, että hämmennys kentällä nyt rauhoittuu“

Keskusta

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen ei aio tavoitella puheenjohtajuutta syyskuun puoluekokouksessa, vaan keskittyy varapuheenjohtajan pestinsä uusimiseen.

Honkonen myöntää Ylellä, että Katri Kulmunin ero valtiovarainministerin tehtävästä on aiheuttanut puolueen sisällä kuohuntaa.

– Kun eron vaiheet olivat niin dramaattisia, niin totta kai se on herättänyt hämmennystä kentässä. Uskon, että nyt tämä rauhoittuu, kun uuden valtiovarainministerin nimi on selvillä ja se vakauttaa myös maan hallituksen tilanteen, puolueen tilanteen ja tästä päästään hyvin jatkamaan töitä, hän kommentoi.

Honkonen näkee, että Katri Kulmuni voi jatkaa puolueen puheenjohtajana, vaikkei hän valtioneuvoston jäsen olisikaan.

– On tällaisia ratkaisuja aiemminkin ollut Suomen puolueiden ja hallituspuolueiden historiassa, että en näe siinä estettä.

Keskustan varapuheenjohtaja on tyytyväinen myös Matti Vanhasen valintaan uudeksi valtiovarainministeriksi.

– Ei kokeneempaa ja vahvempaa ehdokasta voi siihen tehtävään löytyä – ei tästä puolueesta eikä koko maastakaan helposti, hän toteaa.