Yle: "Ihan varmasti on juustohöylää ihan kaikkialta" – Kulmuni lupaa säästöjä läpi koko budjettikirjan
Keskustan kansanedustaja Katri Kulmunin mukaan sellaista tilannetta ei voi olla, että joltain tietyltä hallinnon alueelta ei leikattaisi talouden tasapainottamiseksi.
– Ei voi olla niin, että suljetaan pois joku alue. Jos demarit sanovat, että koulutuksesta ja sosiaali- ja terveyspalveluista ei leikata ja kokoomus sanoo, että puolustuksesta ja oikeusmenoista ei leikata, niin lopulta meille jää aika vähän, mistä leikata, sanoo Kulmuni Ylen aamussa.
Kulmuni sanoo, että säästöjä tulee varmasti läpi koko budjettikirjan.
– Ihan varmasti on juustohöylää ihan kaikkialta, hän vakuuttaa.
Kulmuni muistuttaa väestön ikääntymisestä ja työvoimapulan paikkaamisesta.
– Me ikäännytään kansakuntana, meillä on jatkuvasti työvoimapulaa ja esimerkiksi perussuomalaiset eivät tätä asiaa halunneet oivaltaa. Mistä me saadaan niihin yrityksiin työntekijöitä, jotta meidän työllisyysaste nousisi, lappilaisedustaja kysyy.
Kulmuni kritisoi Ylellä myös perussuomalaisten linjaa työperäisen maahanmuuton tiimoilta epäselväksi.
– Suomalaiset ovat iät ajat lähteneet töihin maailmalle, että kyllä Suomeenkin täytyy pystyä tulemaan töihin, hän toteaa.