Vuorotteluvapaalle jääminen on vähentynyt rajusti kymmenessä vuodessa
Vuorotteluvapaalle jääminen on vähentynyt Suomessa merkittävästi kymmenen vuoden aikana.
Vuonna 2010 vuorotteluvapaakorvauksia maksettiin noin 17 000 suomalaiselle, mutta vuonna 2020 enää noin 5 000 suomalaiselle. Korvausten vuosittainen summa laski samalla aikavälillä 85 miljoonasta eurosta vajaaseen 24 miljoonaan euroon, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri Pekka Paaermaa.
Voimakkaammin määrät alkoivat laskea vuoden 2014 jälkeen, jolloin vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin: vuorotteluvapaalle pääsi vasta 16 vuoden työhistorialla, kun aiemmin työuraedellytys oli 10 vuotta. Vuoden 2016 alusta vuorotteluvapaalle on päässyt enää 20 vuoden työhistorialla. Samalla vuorotteluvapaan enimmäiskesto lyheni 180 päivään, kun aiemmin vapaa saattoi olla jopa 360 kalenteripäivää.
– Lisäksi luovuttiin mahdollisuudesta jaksottaa vuorotteluvapaa useampaan jaksoon sekä yli 25 vuoden työuran omaavien vuorottelijoiden korkeammasta vuorottelukorvauksesta, Paaermaa sanoo.
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Mika Tuomaalan mukaan korona-aika ei näytä lisänneen vuorotteluvapaan suosiota: myös viime vuonna vuorotteluvapaalle jääminen väheni aiempien vuosien tapaan lähes kaikilla aloilla.
Tuomaala kertoo, että eniten vuorotteluvapaalle jäädään asukasmäärään suhteutettuna Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Noin 70 prosenttia vuorottelijoista on naisia.
20 vuoden työhistoriavaatimuksen takia vuorotteluvapaalle jäädään nykyään yleensä 40–60 vuoden iässä. Ennen vuotta 2014 vuorottelijoiden joukossa oli myös alle 40-vuotiaita työntekijöitä.
Vuorotteluvapaa on työntekijän ja työnantajan välinen määräaikainen sopimus, jolla työntekijä vapautetaan työtehtävistä 100–180 päiväksi. Vuorotteluvapaalle voidaan jäädä esimerkiksi jaksamiseen liittyvien syiden takia tai lyhyen opiskelun ajaksi. Työnantajan pitää palkata vuorotteluvapaasijaiseksi työtön työnhakija.
Vaikka vuorotteluvapailla on Tuomaalan mukaan pyritty Suomessa parantamaan ensisijaisesti ja erityisesti vaikeammin työllistyvien asemaa, käytännössä vuorotteluvapaan hyödyt ovat kohdentuneet eniten helpommin työllistyviin: suurin osa vuorotteluvapaasijaisista on nuoria ja vain lyhyen ajan työttömänä olleita. Kuten vuorottelijoista, myös vuorotteluvapaasijaisista noin 70 prosenttia on naisia.
Paaermaa kertoo, että tutkimusten mukaan vuorotteluvapaalle jääminen ei lisää vuorottelijoiden myöhempää työllisyyttä.
– Sen sijaan vuorotteluvapaasijaisten myöhempään työllisyysasteeseen vuorotteluvapaat vaikuttavat myönteisesti, Paaermaa huomauttaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan vuonna 2018 yli 60 prosenttia vuorotteluvapaasijaisena olleista työllistyi avoimille työmarkkinoille 3–6 kuukauden kuluessa sijaisuuden päättymisestä. Selvityksen lähdeaineistona oli Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto, ja selvityksessä tarkasteltiin kaikkia, joilla vuorotteluvapaasijaisuus oli rekisterin mukaan päättynyt vuonna 2018. Näitä henkilöitä oli noin 3 000.
Vuorotteluvapaalle voi jäädä kokoaikainen työntekijä. Yrittäjällä ei ole oikeutta vuorotteluvapaaseen, kertoo Paaermaa.
– Vuorottelijan on pitänyt olla saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan alkamista. Tähän aikaan voi sisältyä enintään 30 kalenteripäivää palkatonta vapaata.
Jos työntekijällä on taustalla jo yksi vuorotteluvapaajakso, uuden edellytyksenä on vähintään viiden vuoden työhistoria edellisen vuorotteluvapaan päättymisen jälkeen.
Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa maksaa vuorotteluvapaan ajalta korvausta, jonka suuruus on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, jonka työntekijä saisi työttömäksi jäädessään.
