Vornanen poliisiautossa: "En voi millään tavalla hyväksyä uhkailua"
Kansanedustaja Timo Vornasen (tv.) oikeudenkäynnissä katsottiin video- ja äänitallenteita tapahtumista.
Ensimmäisestä tilanteesta baarin sisällä kuvatulla videolla näkyy, kuinka vuonna 1984 syntynyt mies istuu Vornasen viereen sohvalle, nostaa toisen kätensä tämän niskaan ja alkaa kurottaa toisella kohti kaulaa. Sitten Vornanen nappaa nopealla liikkeellä miestä kaulasta ja painaa tämän sohvaan.
Tämän jälkeen miehet siirtyivät baaritiskille, mistä Vornanen on soittanut hätäkeskukseen.
Myös ampuminen tallentui valvontakameralle. Ennen ampumista vuonna 1994 syntynyt mies lähestyy ja syyttäjän mukaan tönäisee Vornasta. Vuonna 1984 syntynyt mies tulee väliin, minkä jälkeen Vornanen ampuu maahan sivuun miehistä.
Poliisi on kuvannut videon myös Vornasen alustavasta puhutuksesta, joka on tehty poliisiautossa. Vornanen kertoo videolla, että hänelle tultiin haastamaan riitaa ja tilanne eskaloitui.
– Tässä vaiheessa hän oli antanut vahvan signaalin, että on järjestäytyneen rikollisuuden edustaja, Vornanen sanoo.
Hän kertoo, että miehet uhkasivat suusanallisesti hänen perhettään tappamisella. Sen sanominen saa hänet herkistymään ja pyytämään taukoa.
– En voi millään tavalla hyväksyä uhkailua, hän sanoo.
Poliisi kysyy videolla, onko Vornanen humalassa.
– Olen vahvasti, hän vastaa.