Vornanen palaa sairauslomalta ja astuu median eteen
Perussuomalaisista erotettu kansanedustaja Timo Vornanen palaa tänään sairauslomalta. Vornanen pitää aamupäivällä kello 11 eduskunnassa tiedotustilaisuuden eduskuntatyönsä jatkosta ja meneillään olevasta poliisin esitutkinnasta.
Vornanen on ollut viime viikot sairauslomalla huhtikuun lopun ampumatapauksen jälkeen. Hänen epäillään uhanneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen sen jälkeen maahan karaokebaarin edustalla yöaikaan Helsingin keskustassa.
Poliisi ei ole vahvistanut Vornasen henkilöllisyyttä, mutta epäilee 54-vuotiasta miestä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Vornanen itse on arvioinut Lännen Medialle, että hänen aseenkäyttönsä oli perusteltua.
– Toivon, että kun esitutkintamateriaali tulee julkiseksi, saisin vähän enemmän ymmärrystä. En kadu sitä, koska katson, että se oli tarpeellista siinä tilanteessa. Jouduin ampumaan varoituslaukauksen, Vornanen sanoi Lännen Median maanantaisessa uutisessa.
Perussuomalaisten puoluehallitus erotti Vornasen puolueen jäsenyydestä toissa viikolla. Hänet oli jo sitä ennen erotettu perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
Vornanen on sanonut luovuttavansa nykyiset valiokuntapaikkansa perussuomalaisille. Vornanen on ollut valtiovarainvaliokunnan ja tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsen sekä hallintovaliokunnan varajäsen.
Hän aikoo perustaa oman eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tulee Eduskuntaryhmä Timo Vornanen.
Vornanen, 54, on ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Hän on siviiliammatiltaan poliisi.