Vihreiden Harjanne: Väestön keskittyminen on myös mahdollisuus ennallistaa ja suojella luontoa
On korkea aika valmistella tyhjenevän Suomen strategia, näkee vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne.
Konsulttitoimisto MDI:n tuoreen selvityksen mukaan suuri osa Suomesta tyhjenee vauhdilla. Harjanteen mukaan poliitikkojen on nyt herättävä kaupungistumisen ja vanhenemisen realiteetteihin. Hän kertoo olevansa huolissaan suomalaisen politiikan kyvystä reagoida niihin.
– Tosiasioita ei pääse karkuun: Suomi on matalan syntyvyyden maa, joka kaupungistuu vauhdilla, Harjanne sanoo tiedotteessa.
Harjanne näkee tilanteessa myös positiivisia puolia ja kaupungistumisen tuomia mahdollisuuksia. Kyse on siitä, tartutaanko niihin, hän toteaa.
– Väestön keskittyminen ei ole ainoastaan haaste vaan myös mahdollisuus. Se antaa tilaa ennallistaa ja suojella luontoa. Se mahdollistaa huomattavasti kustannus- ja resurssitehokkaamman liikennejärjestelmän.
– Kaupungistuminen edistää myös tuottavuutta ja työllisyyttä – tämäkin fakta tuppaa poliittisessa keskustelussa unohtumaan, Harjanne toteaa.
MDI:n laskelmien mukaan Suomen väkiluku ei nykymenolla tule ylittämään kuutta miljoonaa, vaan kääntyy 2040-luvulla laskuun. Harjanteen mukaan tämä aiheuttaa mittavia haasteita suomalaisille kunnille ja alueille.
– Selvää on, ettei nykyinen kunta- ja aluerakenne vastaa tulevaisuuden suuntaa. Kuntia ohjaavan lainsäädännön pitäisi huomioida täysin erilaiset lähtökohdat eri osissa maata – pääsääntöisesti tarvitaan joustavampaa otetta ja paikallista päätösvaltaa.
– Hyvinvointialueita lienee jotakuinkin puolet liikaa, niiden karsiminen on vielä edessä, Harjanne sanoo.