Vieraslaji hämmästyttää Virossa – metsästäjät liikkeellä
Pärnussa on havaittu japaninpeura, kertoo Viron Yleisradioyhtiö ERR. Japaninpeura nähtiin Võisten kylässä, Häädemeesten kunnassa.
Virossa japaninpeura on vieraslaji, joten sen kohtaloksi koitunee lopettaminen, ellei eläin suuntaa takaisin rajan yli Latviaan.
Viron viranomaiset ovat myöntäneet luvan kyseisen japaninpeuran kaatoon, sillä se voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa ekosysteemejä, elinympäristöjä tai muita lajeja sekä aiheuttaa haittaa taloudellisesti.
Paikallisesta metsästysseurasta kerrotaan, että japaninpeurasta on tehty lukuisia havaintoja.
Japaninkauris on nimensä mukaisesti Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva jalokaurislaji. Euroopassa laji elää istutettuna vieraslajina. Japaninkauriita on istutettu Euroopan maihin jo 1860-luvulta lähtien. Japaninkauriista käytetään toisinaan myös nimiä japaninhirvi ja japaninpeura. Kaikilla nimillä tarkoitetaan kuitenkin samaa lajia.
Euroopassa japaninkaurista on istutettu muun muassa Tanskaan, Irlantiin, Saksaan, Ranskaan, Itävaltaan, Puolaan ja Venäjälle. 1990-luvulla Venäjän puolella, Karjalan kannaksella, eli noin tuhannen japaninkauriin kanta.
Metsästäjä ja luonto-opas Peeter Hussar sanoo, että lähin japaninkauriin populaatio on sijaitsee lähellä Latvian rajaa. Hussar arvioi, että nuori ja vahva uros on lähtenyt kiima-aikana etsimään uusia alueita.
On mahdollista, että kyseinen yksilö suuntaa takaisin Latviaan, kun se huomaa, ettei Virosta löydy parittelukumppania.