Vieraskirjoitus: Osaako keskusta vastata polarisaatioon?

Pyrkimys mielipiteiden ja puoluekentän kahtiajakoon, polarisaatioon, vallitsee tällä hetkellä Suomen, Euroopan ja maailman politiikassa.

Polarisaation keskeinen kehto on sosiaalinen media, jonka sovelluksissa tekoäly ohjaa käyttäytymistä voimakkaammin kuin ihmisluonto. Erottautuminen ja poissulkeminen ovat osoittautuneet tehokkaiksi menetelmiksi puolueiden kamppaillessa huomiosta ja vallasta.

Puhtaaksiviljeltyinä ne johtavat väkisinkin blokkipolitiikkaan. Blokkeja on helppo muodostaa, mutta onko niihin tukeutuen mahdollista hallita kestävästi ja tuloksekkaasti?

Tohtori Jenni Karimäki kysyi esseessään (HS 14.4.2024), olemmeko poliittisen kulttuurin kääntöpiirillä. Hän ennakoi: ”Jos kehitys vie blokkipolitiikkaan, se saattaa heikentää poliittisen päätöksenteon legitimiteettiä ja sumentaa yhteiskunnallisen kehityksen ennustettavuutta.”

Tiukalle viritetyt raja-aidat ja kynnyskysymykset johtavat helposti siihen, että merkittävä osa kansan antamista äänistä joutuu hukkaan. Toisaalta ideologisoituva blokkiutuminen estää järkevienkin ideoiden hyödyntämisen, jos ne tulevat väärästä suunnasta.

On järkevää olettaa, että monimutkaisiin ongelmiin löytyy useampi kuin yksi järkevä lähestymistapa, mutta blokkipolitiikka supistaa ja pelkistää vaihtoehdot ahtaiksi. On myös syytä olettaa, ettei Suomen julkisen talouden ja kilpailukyvyn kestäviä ratkaisuja saavuteta sanelemalla. 

Keskustelu vaikkapa EU:n ja Suomen luonnonvarapolitiikasta, turvallisuudesta, maailmanpolitiikan murroksista ja globaaleista ympäristökysymyksistä muuttuu kovin köyhäksi, jos keskustelussa useampi osapuoli supistaa monimutkaiset ja vaikeat kysymykset yhteen selitykseen. Tämän tien lopussa odottaa vääjäämätön pettymys koko kansanvaltaan, kun helpot selitykset eivät pädekään.

Kun poliittisessa kilpailussa haetaan huomiota pyrkimällä laitoihin, pitäisi keskelle syntyä tilaa – jos on politiikan taitoa. Maltillisiksi mielletyt keskikentän puolueet näyttävät kuitenkin kärsineen kehityksestä. 

Ei polarisaation olosuhteissa keskelläkään saa kannatusta vain olemalla keskellä. Kun oikealla ja vasemmalla piirtyvät aiempaa terävämmät ja ideologisemmat profiilit, pitäisi keskelläkin pyrkiä tunnistautumaan. 

HS pääkirjoitus 4.6. pohti keskustan johtajavaihdosta ja uudelle johdolle asettuvaa tehtävää: kirjoittajan mukaan pitäisi määritellä, mitä ovat keskustan oikeistolaisuus, vihreys ja liberalismi.

Todellisuudessa tehtävä on fundamentaalisempi: pitää määritellä, mitä on keskustalaisuus: mitä ja miksi keskusta on.

Puolueen tunnistettavuus, identiteetti, yhteenkuuluvuuden tekijät eivät voi rakentua reaktiivisesti ja naapureita peilaillen tai yksittäisiä teemoja kehitellen.

Hyödyntääkseen polarisaation luoman mahdollisuuden – mikä mielestämme on todella olemassa – keskustalla on edessään sekä periaateohjelman että poliittisen peruslinjansa vakava ajatuksellinen työstö. Ihmisyyden ja vastuullisen vapauden lähtökohdat on syytä pitää arvossa.

Vuoden 1970 murskatappioon vastattiin pitkäjänteisellä itsemäärityksen ja siitä kumpuavan omaleimaisen poliittisen linjan luomisella. Se tuotti tulosta neljännesvuosisadan.

Maalaisliitto – Keskustapuolue – Suomen keskusta on historiassaan kahteen otteeseen ollut kohtalon veitsenterällä. Vuoden 1970 murskatappioon vastattiin pitkäjänteisellä itsemäärityksen ja siitä kumpuavan omaleimaisen poliittisen linjan luomisella. Se tuotti tulosta neljännesvuosisadan.

Toisen kerran keskustalle soitettiin kuolinkelloja 30 vuotta sitten EU-jäsenyyden ratkaisseen Jyväskylän puoluekokouksen ympärillä. Kysymys jakoi puolueen jäsenistöä ja enemmistö vastusti johdon linjaa. 

Useimpien hämmästykseksi puolue purki ristiriidan ja vastakkainasettelun osana perustyötään ja näytti jo vuoden 1996 kunta- ja eurovaaleissa yhdistymisen ja nousun merkit.

Keskeistä oli, että EU-jäsenyyttä voimakkaimmin vastustaneet tahot eivät lähteneet hajottamaan puoluetta; ja että puolue jatkoi keskustelua EU-kysymyksen merkityksestä senkin jälkeen, kun päätökset oli tehty. Eri mieltä EU-kysymyksessä olleiden piti yhtä lailla kelvata eri tehtäviin. Tuolloin keskusta käänsi sisällään syntyneen polarisaation vahvuudekseen.

Olemme eri yhteyksissä väittäneet, että keskustalaisuudella on huomattavasti suurempi kannatus kuin keskustalla puolueena. Tähän väitteeseen keskustan valittavan johdon kannattaa uskoa, hylätä tähyily blokkipolitiikan rattaille ja rakentaa oma, ideologisesti terävä mutta hyvää sisäistä keskustelua vaaliva vaihtoehto ja toimintatapa.

2000-luvun kokouksissaan keskusta on jo vähän liian monta kertaa tehnyt ”uutta alkua”. Uusi alku ei riitä. Tarvitaan erilainen jatko.

Seppo Kääriäinen (VTT) on keskustan entinen kansanedustaja, ministeri ja puoluesihteeri.

Pekka Perttula (VTT) on toiminut keskustan puoluesihteerinä, eduskuntaryhmän pääsihteerinä sekä Suomenmaan päätoimittajana.

Ossi Martikainen (YTM) on Pohjois-Savon maakuntaliiton yhteyspäällikkö, joka toimii useissa yritysten ja yhteisöjen luottamustehtävissä. Martikainen on toiminut sekä ministerin että europarlamentaarikon erityisavustajana.