Vanhempainvapaalta palannut Annika Saarikko: Äitiys on opettanut vaeltamaan tunnekartaston jokaisella laidalla
Keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko juhlii tänä vuonna äitienpäivää kolmen pojan äitinä.
Hän sai miehensä Erkki Papusen kanssa kolmannen lapsensa viime kesänä. Huhtikuun lopulla Saarikko palasi vanhempainvapaalta takaisin eduskuntatyöhön.
Äitienpäivän kunniaksi Saarikko vastasi Suomenmaan kysymyksiin äitiydestä. Kysyimme kaikilta keskustan eduskuntaryhmän ja meppiryhmän äideiltä, mikä vanhemmuudessa on parasta ja arvokkainta. Kysyimme myös, mikä siinä on kipeintä ja vaikeinta. Entä mitä äitiys on opettanut?
Annika Saarikko: Äitiys on melkein koko elämä
Äitiydestä on vaikea nostaa yhtä yksittäistä asiaa lahjarasiaan käärityksi. Äitiys on lahja, suuri kokonaisuus ja melkein koko elämä. Äitiys on pitkä matka: sillä on alku, mutta ei loppua.
Äitiys itsessään on arvonimi. Sana pienen ihmisen suusta, joka kutsuu minua. Mutta jos yksi asia pitäisi valita, sanon: parasta äitiydessä on ottaa lapsi syliin.
Äitiys on opettanut vaeltamaan tunnekartaston jokaisella laidalla. Että voikin rakastaa jotakuta niin käsittämättömän paljon! Että voikin pieni ihminen olla tahdossaan niin ärsyttävän sitkeä! Kipeintä vanhemmuudessa taitaa olla se, kun oppii tässä lajissa paljon uutta itsestään: siis oma riittämättömyys ja epätäydellisyys.
Huomaan, että kolmannen lapsen syntymän jälkeen olen osannut olla elämälle ja itselleni armollisempi. Luulen, että se on hyväksi ja moni jakaa saman kokemuksen kun lapsia syntyy useampi. Se kaikki ehkä on kokemuksen, iän ja jo koetun äitiyden tuomaa uutta, edes varmuuden tapaista.
Kipeäksi aavistan myös sen meillä vielä edessä olevan, kun lapsi kasvattaa omaa tilaa, lentää kohti vapautta ja kokeilee omia siipiään. Erään täysi-ikäistyvän lapsen äidin sanoja olen pohtinut: ”Nyt tässä pesän tyhjentyessä pohdin, osasinko antaa oikeat eväät, osasinko olla oikein äiti.”
Runoilija Eeva Kilpi on kirjoittanut kauniisti: ”Lapseni pöydän ympärillä: nämä ovat niitä ihmisiä, joille minut on tarkoitettu olemaan hyvä.”
Siinä on oikeastaan kaikki oleellinen.
Vanhemmuudessa jotenkin jännittävintä on ihmetellä sitä, millaisia ihmisiä minusta on syntynyt, millaisia ihmisiä perheessämme kasvaa. 10 kuukauden ikäinen, 5-vuotias ja 10-vuotias. He näyttävät keskenään aika samalta, mutta ovat kukin omanlaisiaan. Äitiys vie siis ihmisyyden ytimiin.
Äitiys on opettanut läsnäolon merkitystä ja pienten kauniiden ohikiitävien hetkien kauneutta. Alkuviikolla iltasadun yhteydessä keskimmäinen poikani totesi minulle, että hänestä vihreä on kaunis väri, koska se on toivon väri. Hän myös sanoi, että toivo on parempi asia kuin epätoivo. Miten viisas ajatus juuri nyt kun maailman uutiset ovat täynnä sotaa ja ankeutta – ja silti samaan aikaan taas kerran luonto täyttyy kevään vihreästä.
Tätä olen pohdiskellut nyt monta päivää. Lapseni ovat siis opettaneet minulle paljon viisautta.