Vanhanen Kauppalehdelle: Ensi viikon kehysriihessä sovittava työttömyysturvan uudistamisesta

Puoliväliriihi

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallituksen pitää ensi viikon kehysriihessä tehdä sitova päätös työttömyysturvan uudistamisesta. Vanhanen kertoi kantansa Kauppalehden haastattelussa.

Uudistus pitää ministerin mukaan tehdä niin, että julkinen talous vahvistuu ja työvoiman tarjonta kasvaa.

–  Olen joustava uudistamisen mallin suhteen, Vanhanen sanoi lehdelle.

Hallitus on linjannut, että julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen tulisi vakauttaa vuosikymmenen loppuun mennessä. Vanhanen sanoo Kauppalehdelle, että tavoite on saavutettavissa useita vuosia aiemmin, jos niin vain vähänkään tahdotaan.

Hallituskausi on puolivälissä. Vanhanen ennakoi haastattelussa ensi viikon puoliväliriihestä vaikeampaa kuin vuosista 2005 ja 2009, jolloin hän toimi pääministerinä.