Uusia koronatartuntoja 146 – yhteensä Suomessa on nyt 4 014 varmistettua tartuntaa
Suomessa on nyt varmistettu 4 014 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Uusia varmistettuja tartuntoja on 146.
Uusien tartuntojen määrä lähes kaksinkertaistui eiliseen verrattuna. Eilen kerrottiin 85 uudesta tapauksesta.
Tartuntoja on edelleen todettu naisilla hieman enemmän kuin miehillä; naisten osuus on 52,4 prosenttia.
Tartuntoja on eniten 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä, kaikkiaan 806 tapausta. Vähiten tartuntoja on lapsilla ja alle 20-vuotiailla nuorilla. 20–29-vuotiaiden, 30–39-vuotiaiden ja 40–49-vuotiaiden ryhmissä tautitapauksia on kaikissa noin 650.
Helsingissä tartuntoja on eniten. Niitä on todettu 1 482. Espoossa varmistettuja tartuntoja on 401, Vantaalla 315, Turussa 111, Tampereella 104, Jyväskylässä 88 ja Oulussa 80.
THL kertoo tietoja mahdollisista uusista kuolemantapauksista myöhemmin tänään.
Maanantaisten THL:n tietojen mukaan Suomessa on kuollut koronan vuoksi 98 ihmistä. Luvuista voi kuitenkin puuttua kymmeniä hoivakodeissa tapahtuneita kuolemia.
Yksin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tällaisia kirjaamattomia kuolemantapauksia voi olla jopa 50–60.