Uudenmaan keskusta lähetti ison nipun ehdokkaita aluevaalikentille – Tuomo Suihkonen keskustapiirin uudeksi puheenjohtajaksi
Uudenmaan keskusta lähtee haastamaan maakunnan valtapuolueita neljällä eri hyvinvointialueella. Ehdokkaita on tässä vaiheessa koossa jo 139, enemmän kuin missään muualla Suomessa.
Maakunnan kokenein keskustapoliitikko, kansanedustaja Matti Vanhanen näki keskustan Uudenmaan piirikokouksen pohjustaneessa seminaarissa, että ihmisille on tällä kertaa selitettävä myös se, mistä vaaleissa oikein on kyse.
– Aluevaalien osalta itse uskon kyllä pelkistämiseen. On muutama asia, joista tullaan keskustelemaan, Vanhanen laski.
Vanhasen mukaan myös Uudellamaalla pitää puhua lähipalveluista. Vanhanen huomautti, että liikkeellä on paljon poliittisia voimia, jotka vaativat keskittämistä. Julkisuudessakin on kuultu hänen mukaansa puheenvuoroja, joissa terveyskeskuksen vaatimista joka kuntaan on pidetty haihatteluna.
– Paikallisuus tulee olemaan meidän ehdokkaille helppo teema, Vanhanen arvioi.
Vanhasen mukaan terveydenhoito on ollut sinänsä tärkeä asia kunnallisessa päätännässä, mutta kuitenkin vain yksi sektori muiden joukossa. Nyt aluevaaleissa valitut valtuutetut joutuvat miettimään tosissaan näitä asioita.
– Keskittäminen vastaan paikallisuus tulee olemaan pääkysymyksiä, Vanhanen summasi.
Vanhanen piti tärkeänä myös, että keskusta pystyy vaaleissa esittämään selvästi kantansa maakuntaveroon, jota kokoomus ja perussuomalaiset tulevat vastustamaan ja vihreät ja vasemmistoliitto kannattamaan.
–Meillä on siinä ehdot, ja ne ehdot pitää ymmärtää.
Vanhasen mukaan keskusta lähtee siitä, että perusterveydenhoito ja sosiaalitoimi pitää rahoittaa tasapuolisesti ympäri maata valtion varoin. Maakuntaveron vastineeksi maakunnille pitää lisätä tehtäviä, ja silloin valtion verotusta on vastaavasti laskettava.
– Tähän väittelyyn joudutaan varmasti tammikuussa ja toivon, että tähän on selkeä linja olemassa.

Porvoolainen Outi Lankia oli hieman huolissaan piirikokousväen ikääntymisestä. Lankian mukaan keskustalla on Uudellamaalla paljon potentiaalia ja asioiden osaamista, mutta intohimoa, paloa ja tekijöitäkin kaivattaisiin enemmän.
Lankia murehti sitä, että hänen kotikaupungissaan Porvoossakin keskustan valtuustoryhmä kutistui kuntavaaleissa puolueen. Kun luottamushenkilöiden paikat Uudellamaalla vähenevät, uusille tulokkaille ei ole enää tarjota vaikuttamisen paikkoja.
Pirjo Luokkala Vantaalta muistutti, että aluevaaleissa on muistettava pitää esillä myös valinnanvapautta. Luokkalan mukaan mahdollisuus valita julkisen ja yksityisen sektorin tai jonkin järjestön tuottaman palvelun väliltä on myös keskustalaisille äänestäjille todella tärkeää.
Kokousedustajilla oli jonkin verran haluja sulkea vaaliliitot pois aluevaaleissa. Äänin 47-7 asia päättiin jättää kuitenkin piirihallituksen harkintaan.
Uudenmaan keskustapiiri sai Keravalla pitämässään syyskokouksessa myös uuden puheenjohtajan.
Vuodenvaihteessa tehtävänsä jättävän Sonja Hällforsin seuraajaksi valittiin ilman äänestystä keravalainen luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu ja pääluottamusmies Tuomo Suihkonen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Mikko Lasanen ja Tea Nieminen.
Suihkonen sanoi tottuneensa opettajana ja pääluottamusmiehenä tekemään yhteistyötä. Hän muistutti tarpeesta korjata viime vuosikymmenen koulutusleikkausten ja koronan aiheuttamaa isoa oppimis- ja hyvinvointivajetta.
Suihkosen mukaan kasvatuksen ja opetuksen merkitys kunnissa vain korostuu, kun sote-asiat siirtyvät aluevaltuustoihin.
Väistyvä puheenjohtaja Sonja Hällfors myönsi, ettei kaksivuotinen mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Tilaisuuksien ja tapahtuminen peruminen tuli aivan liian tutuksi. Kaikkein raskainta oli perua kauan valmisteltu ja odotettu Vantaan puoluekokous.
Hällforsin mukaan korona on tuonut kuitenkin toimintaan myös hyviä juttuja. Esimerkiksi etäkokous oli pari vuotta sitten täysin tuntematon toimintamalli. Kehitettävää hän näki kuntapäättäjien kuntien välisessä yhteistyössä, jäsenmaksujen keräämisessä ja uusien jäsenten osallistamisessa.
Hällfors sanoi vakuuttuneensa, että Uudenmaan keskustalaiset ovat puolueen sinnikkäintä porukkaa
– Pidetään pää kylmänä, sydän lämpimänä ja aate kirkkaana, hän opasti.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen luonnehti meneillään olevaa syksyä maanpuolustuksen ”supersyksyksi”: puolustusselonteko on eduskunnan käsittelyssä, asevelvollisuuteen pohditaan uudistuksia ja ennen joulua valitaan seuraaja Suomen ikääntyville Hornet-hävittäjille.
Puolustusministeri näki, että puolustusselonteon linjaus sodan ajan joukkojen jakamisesta operatiivisiin ja paikallisjoukkoihin tuo lisää reserviläisten paikallistuntemusta ja muuta osaamista Puolustusvoimiin.
– Suurin osa reserviläisistä sijoitetaan paikallisjoukkoihin, Kaikkonen muistutti.
Hallitusyhteistyön Kaikkonen näki sujuvan välillä paremmin, välillä vähän vaikeammin. Keskustaa ja hallituskumppaneita näyttää erottavan suhde velkaantumiseen, mutta Suomen talouden ja työllisyyden kannalta kestäviä toimia tarvitaan Kaikkosen mukaan yhä.