USU: Potilasturvallisuuslaki tulossa eduskuntaan tiistaina – vasemmistoliitto vaatii tarkkaa rajausta: "Se ei voi olla lakonmurtolaki"
Potilasturvallisuuslaki tuodaan eduskuntaan tiistaina, mikäli hoitajajärjestöt ja työnantajan edustaja eivät pääse sopuun viikonlopun aikana, kertoo Uutissuomalainen.
Hallituspuolueista pääministeripuolue SDP on valmis hyväksymään potilasturvallisuuslain ja vasemmistoliittokin tietyin varauksin. Vasemmistoliitto vaatii lakiin tarkkaa rajausta.
– Jos laki tulee, sen on oltava niin tarkasti rajattu, että samalla kun sen avulla suojellaan ihmishenkiä, se ei voi olla lakonmurtolaki, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoo Uutissuomalaiselle.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että ministeri Lindénillä on ryhmässä täysi tuki.
Vielä keväällä niin SDP kuin etenkin vasemmistoliitto suhtautuivat lakiin hyvin kriittisesti.
Keskusta ja RKP ovat valmistelussa olevan lakiesityksen takana. Sen sijaan vihreät panttaa kantaansa.
Poliittisia neuvotteluja ja lakipykälien viilaamista on jatkettu koko viikon ajan. Uutissuomalaisen tietojen mukaan vielä perjantai-iltapäivällä kaikkia hallituspuolueita miellyttävää kompromissia ei ollut löydetty.