USU: Hallitus aikoo esittää Lapin ja Oulun vaalipiirien yhdistämistä yhteiseksi vaalialueeksi
Uutissuomalaisen tietojen mukaan hallitus aikoo esittää, että Lapin ja Oulun vaalipiirit muodostaisivat yhteisen vaalialueen.
Hallituksen sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmä päättää asiasta tänään kirjallisessa menettelyssä, Uutissuomalainen kirjoittaa.
Vaalialueella ehdokkaat asetettaisiin edelleen vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestäisivät oman vaalipiirinsä ehdokkaita. Puolueet tai valitsijayhdistykset saisivat kuitenkin paikkoja koko vaalialueen tuloksen mukaisesti.
Vaalialueella vaalipiireistä tulisi valituksi jatkossakin se määrä edustajia, joka vaalipiirille sen alueella asuvien Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella määräytyy.
Esityksellä halutaan parantaa vaalien suhteellisuutta niissä vaalipiireissä, joissa piilevä äänikynnys on erityisen korkea. Erityisesti Lapissa pienten puolueiden ehdokkaiden on hankala tulla valituksi eduskuntaan.