USA:n varapresidentti Vance tapasi EU:n johtoa Pariisissa – Orpolle kutsu Washingtoniin
Euroopan ja Yhdysvaltain uuden johdon tapaamiset käynnistyivät tällä viikolla Pariisissa, jonne maailman johtoa kokoontui Ranskan ja Intian yhdessä isännöimään tekoälykokoukseen.
Kokoukseen osallistui myös Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance, joka keskusteli kokouksessa myös pääministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa.
Orpo esitti Vancelle kutsun tulla vierailulle Suomeen, mutta Orpo sai myös kutsun vierailla Washingtonissa.
– Hän (Vance) oli selvästi rakentava, suhtautui positiivisesti Eurooppaan sekä Suomeen, eikä mitään lisäjännitteitä noussut esille, Orpo sanoi Pariisissa kokouksen jälkeen.
Vance tapasi kokouksessa myös EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyen ensimmäistä kertaa.
Jännitteitä Euroopan ja Yhdysvaltain välille on tuonut mahdollinen kauppasota. Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump allekirjoitti varhain tiistaina Suomen aikaa toimeenpanomääräyksen 25 prosentin tuontitulleista teräkselle ja alumiinille. Niiden on määrä astua voimaan 12. maaliskuuta.
Vieläkö Eurooppa yrittää neuvotella Trumpin kanssa kauppasodan välttämiseksi?
– Olemme totta kai valmiita neuvottelemaan, ja pitää neuvotella ja lujaa. Mutta meidän pitää samaan aikaan olla valmiita vastatoimiin, Orpo sanoi.
Orpo sanoi, että Euroopalla pitää olla neuvotteluissa itsetunto kohdillaan.
– Eurooppa on lähes puolen miljardin asukkaan maanosa ja myös tärkeä kauppakumppani Yhdysvalloille.
Nyt käynnissä olevaa viikkoa on kuvattu mediassa turvallisuuspolitiikan superviikoksi, sillä Yhdysvaltain tuore johto tapaa Euroopan johtajia Pariisin lisäksi Naton puolustusministerikokouksessa Brysselissä sekä Münchenin turvallisuuskonferenssissa viikonloppuna.
Mediaan on tihkunut tietoja, että Münchenissä voitaisiin keskustella mahdollisesta Trumpin hallinnon rauhansuunnitelmasta Ukrainaan.
Orpon mukaan München voi olla yksi paikka Trumpin keskustelun avaukselle, mutta mitään varmaa tietoa asiasta ei ole.
– Mutta Ukrainan tilanteesta tullaan varmasti keskustelemaan, ja Suomen ja Euroopan tavoitteet ovat yhtenäisiä.
Orpon mukaan mahdollisia rauhanneuvotteluita ei voida käydä ilman Ukrainaa tai Euroopan yli.
– Ja mahdollisen sopimuksen pitää olla myös Euroopan ja Ukrainan kannalta hyvä.
Tämä tarkoittaa muun muassa Ukrainan suvereniteetin säilyttämistä ja sitä, että Ukrainalle säilyy mahdollisuus päästä EU:n ja Naton jäseneksi.
– Siinä EU:n pitää olla voimakkaasti mukana. Suomella on tässä jälleen kokoaan suurempi rooli, sillä olemme nyt myös Etyjin puheenjohtajamaa. Toimimme aktiivisesti sekä Ukrainan, Yhdysvaltojen että Euroopan suuntaan.
