Ukrainan sotilaallisessa avustamisessa ei ole mitään kyseenalaista, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori
Suomen ja muiden YK:n jäsenmaiden sotilaallinen apu Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle on kansainvälisen oikeuden mukaista, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi Helsingin yliopistosta.
Hän torjuu professori Outi Korhosen keskiviikkona Ylen A-studiossa esittämän tulkinnan, jonka mukaan Ukrainalle ulkomailta annettu apu olisi kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kyseenalaista.
Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Korhonen antoi ymmärtää, että Ukrainan sotilaalliselle avustamiselle pitäisi olla erikseen lupa YK:lta.
– YK:n peruskirjan 51. artiklan vakiintunut tulkinta on tietenkin se, että aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata voi toinen YK:n jäsenmaa avustaa aseellisesti tai ei-aseellisesti, miten sitten haluaakin, Koskenniemi sanoo.
Tämän oikeuden on myös turvallisuusneuvosto vahvistanut sekä 1990 Irakin hyökkäyksessä Kuwaitiin että 2001 Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrorihyökkäyksen yhteydessä.
– Suomella on myös oikeus odottaa, että hyökkäyksen sattuessa muut YK:n jäsenvaltiot auttaisivat sitä, vaikka velvollisuutta niillä ei siihen ole. Jos olisimme Naton jäsen, niin silloin muilla Naton jäsenillä olisi velvollisuuskin, Koskenniemi lisää.
Koskenniemen mukaan esimerkiksi Naton kollektiivisen puolustuksen artikla 5. sopii hyvin yhteen YK:n peruskirjan 51. artiklan kanssa.
YK:n peruskirja lähtökohtaisesti kieltää aseellisen voiman käytön toista valtiota vastaan, mitä Venäjä siis on Koskenniemen mukaan jo rikkonut. Säännöstä on kaksi poikkeusta: yllä mainitun itsepuolustusoikeuden lisäksi voimankäyttö YK:n valtuuttamana. Siihen tarvittaisiin vihreää valoa turvallisuusneuvostolta, minkä Venäjä voi nyt veto-oikeudellaan torjua.
Koskenniemen mukaan YK:n jäsenmaat ovat luovuttaneet peruskirjassa ”ensisijaisen” toimivallan rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä turvallisuusneuvostolle.
– Määräyksen tarkoituksena oli se, ettei lähdetä kaiken maailman porukoilla päättämään asevoiman käytöstä, vaan keskitetään se sinne turvallisuusneuvostoon. Tämä ei nyt ole toiminut, Koskenniemi sanoo.
Hänen mukaansa YK ja kansainvälisen oikeuden järjestelmä yleensä ei ole saanut Venäjän hyökkäyssodasta aiempaa suurempaa kolhua
– Ollaan palattu sellaiseen melankoliseen normaalitilaan, jossa ollaan oltu suurin osa YK:n olemassaolon ajasta, Koskenniemi kuvailee.
1950-luvulla käydyssä Korean sodassa Yhdysvallat poikkeuksellisesti johti etelän joukkoja YK:n lipun alla.
Päätöksenteon onnistuminen tuolloin johtui osittain siitä, että pohjoista tukenut Neuvostoliitto epäviisaasti boikotoi turvallisuusneuvoston istuntoja.
Venäjä ei tee nyt samaa virhettä, eikä Korean sodasta ole Koskenniemen mukaan muutenkaan ennakkotapaukseksi. Uniting for Peace -päätöslauselma kun syntyi turvaneuvoston sijaan YK:n yleiskokouksessa.
– Nyt ollaan vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta suurin osa meistä juristeista ajattelee, ettei se olisi kuulunut yleiskokouksen päätösvaltaan vaan päätös tehtiin silloin laittomasti, Koskenniemi sanoo.
Turvallisuusneuvostoa halvaannuttaneen veto-oikeuden poistamisesta pysyviltä jäseniltä on paljon puhuttu, mutta Koskenniemen mukaan sille on myös hyviä perusteita. Veto-oikeudella halutaan estää Kansainliiton aikainen tilanne, missä suurvalta eroaa koko maailmanjärjestöstä, jos järjestö ryhtyy toimiin sitä vastaan.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n syyttäjä on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan Ukrainassa tehdyistä sotarikoksista.
Koskenniemen mukaan julkisuudessa olleiden tietojen perusteella näyttäisi siltä, että Venäjä on mahdollisesti syyllistynyt ainakin sellaisiin siviilikohteiden pommituksiin, mikä voisi täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.
Sodan sääntöjen vastaisia ovat myös Ukrainan esittämät valokuvat ja videot venäläisistä sotavangeista.
Lännessä on herättänyt ihailua tavallisten ukrainalaisten siviilien liittyminen suurin joukoin maan aseellisen puolustamiseen. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta heidän asemansa on Koskenniemen mukaan kuitenkin pulmallinen: aito siviili kun on oikeutettu suojeluun ja järjestäytynyt tunnuksia kantava taistelija kohteluun, joka on määritelty hyvinkin yksityiskohtaisesti.
Siviiliasussa taistelevat ”partisaanit” sen sijaan eivät Koskenniemen mukaan ole periaatteessa oikeutettuja kumpaankaan, vaan he putoavat välitilaan, jossa ainoa turva on sodan oikeussääntöjen yleinen perusperiaate kaikkien humanitaarisesta kohtelusta.
– Emme oikein tiedä mitä se voisi merkitä, Punainen Risti on kerännyt siitä paljon aineistoa, mutta se on vähän semmoista harmaata vyöhykettä, Koskenniemi sanoo.