Työaikalaki uudistuu – YTN haluaa kotona ja matkalla tehtävän työn työajaksi
Työaikalain uudistamisen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n mukaan nykyinen työaikalaki soveltuu huonosti asiantuntijatyöhön, koska muualla kuin työpaikalla tehty työ jää huomioitta.
YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi sanoo tilanteen johtavan ylisuuriin työmääriin sekä palkattomaan työhön.
– Varovaisenkin arvion mukaan ylemmät toimihenkilöt tekevät vuositasolla noin 900 miljoonan euron edestä palkatonta työtä, kun työpaikan ulkopuolella tehtyä työtä ei tunnisteta.
YTN vaatii, että työajaksi on luettava kaikki se aika, jolloin ollaan työantajan käytettävissä riippumatta siitä, missä ja milloin työtä tehdään.
Asiantuntijatyötä tehdään usein myös kotona ja työmatkalla.
– Olennaisinta lain uudistamisessa on, että kaikilla on oikeus työaikaan, Kauppi toteaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman, uutta työaikalakia valmistelevan työryhmän on määrä työnsä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.
Edellinen työaikalaki on vuodelta 1996. Hallitus perustelee työaikalain uudistamista sillä, että elinkeinorakenteen muutokset, yritysten kansainvälinen ja kotimainen toimintaympäristö sekä työn tekemisen tavat ovat muuttuneet viimeisten 20 vuoden aikana.