Tutkija Ville Pitkänen keskustan tuloksesta: "Syöksykierre katkeaa"
Painajainen ei toteutunut, E2 Tutkimuksen vanhempi tutkija Ville Pitkänen arvioi keskustan menestystä kuntavaaleissa.
Pitkänen viittaa viimeaikaisiin mielipidetiedusteluihin, jotka povasivat hallituksen kakkospuolueelle synkkää kohtaloa.
Kun äänistä on laskettu 98,7 prosenttia, keskustan lukema on 15 prosenttia.
– Keskusta menettää hirveän määrän valtuutettuja, mutta suuri kuva on se, että vaalitulos on silti eduskuntavaalien lukemia parempi. Syöksykierre katkeaa – se tarjoaa myönteistä perspektiiviä.
Tutkijan mukaan torjuntavoiton taustalla olevia syitä on vaikea eritellä. Hän pitää kuitenkin todennäköisenä sitä, että loppukiriin vaikuttivat puoluejohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikon esiintyminen mediassa sekä keskustan järjestäytynyt kenttäväki.
Vaalit voittaneen kokoomuksen muihin repimää kaulaa Pitkänen pitää jokseenkin yllättävänä.
Ääntenlaskennan loppusuoralla puolue on saamassa 21,2 prosenttia äänistä, kun SDP:n lukema oli 17,8 prosenttia.
– Kokoomuksen vahva tulos liittyy todennäköisesti matalaan äänestysaktiivisuuteen sekä kokoomuksen kannattajien äänestysvarmuuteen.
Sen sijaan perussuomalaisten neljäs tila oli Pitkäsestä odotettu. Puolue on saamassa 14,5 prosenttia äänistä.
Tutkijan mukaan oli ennalta nähtävissä, etteivät viimeisimmät galluplukemat toteudu perussuomalaisten kohdalla.
Pitkänen katsoo, että Jussi Halla-ahon joukkojen ennakoitua vaisumpi rynnistys saattaa johtua siitä, ettei puolueen ehdokastarjonta ollut riittävän monipuolista.
Lisäksi perussuomalaisten järjestökoneisto on vielä kaukana esimerkiksi perinteikkään keskustan toiminnasta.
Perussuomalaiset pyrki kampanjassaan tuomaan vahvasti esille valtakunnantason poliittisia kysymyksiä.
Oliko se lopulta virhearvio?
– Perussuomalainen äänestäjä ei todennäköisesti ole se kaikkein poliittisesti aktiivisin arjessaan. Kaikesta huolimatta saattoi olla ihan hyvä taktiikka puhua yleisellä tasolla ihmisiä tuohduttavista asioista.
– Ajattelenkin niin, että perussuomalaisten vaalitulos liittyy etenkin siihen, että äänestäjäkuntaa on erittäin vaikea saada liikkeelle kesäkuussa pidettävissä kuntavaaleissa.
Äänestysaktiivisuus jäikin tällä kertaa 55,1 prosenttiin.
Vaikka oppositiopuolue perussuomalaisten tulos on gallupeja heikompi, se on Pitkäsen mukaan poikkeuksellisen suuri voitto poliittisessa historiassa.
– On tämä aikamoinen muutos suomalaiselle kuntakentälle.
Vihreiden vaalitappion Pitkänen panee pitkälti hallitusvastuun piikkiin.
– Edellisissä kuntavaaleissa vihreät oli oppositiossa ja koko politiikan asetelma tuki vihreiden kampanjaa. Silloin puhuttiin ilmastonmutoksesta ja koulutusleikkauksista. Nyt teemat eivät palvelleet vihreitä.
– Rapsakkaa kampanjaa on vaikea tehdä hallituksesta käsin.
RKP:tä lukuun ottamatta kaikki hallituspuolueet menettävät asemiaan.
– Voi olla, että moni hallituspuolue kokee tarvetta profiilinnostoon. Toisaalta puolueissa todennäköisesti koetaan, että tämä on se joukko, jonka kanssa kannattaa edetä.
Pitkäsen mukaan tilanne olisikin kriittisempi hallitusyhteistyön kannalta, jos jokin puolue olisi onnistunut noukkimaan rusinat pullasta muiden kustannuksella.
– Ei hallitus voi tästä iloisella mielellä jatkaa eteenpäin. Kyllä ne ovat pysähtymisen paikkoja, kun hallituspuolueille tulee vaaleissa takapakkia. Silloin pitää miettiä, miten politiikkaa lähdetään viemään eteenpäin.