Tuottaja-kansanedustaja: Niin kauan kuin tuotanto otetaan itsestäänselvyytenä, sitä ei arvosteta
Ensinnäkin pitäisi palauttaa usko siihen, että märehtijöitä eli lihantuottajia tarvitaan.
Näin toteaa kansanedustaja, itsekin nautakarjaa kotitilallaan Haapavedellä kasvattava Timo Mehtälä.
– Kaikissa näissä asioissa merkitsee se, mikä on valtakunnan tahtotila. Kyllä minä täällä eduskunnassa saan joka tilassa puhua, kuinka tärkeää kotimainen elintarviketuotanto on, keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja kertoo Suomenmaalle.
Elintarvikemarkkinoilla on nähty viime kuukausina melko yllättävästikin pulaa jauhelihasta. Kaupan hyllyt ovat loistaneet tyhjyyttään useampaan otteeseen.
Mehtälä kertoo tähän kolme syytä.
– Kulutus on hieman noussut, kotimainen tuotanto on laskenut ja tuonti on vähentynyt raaka-aineen hinnan nousun myötä.
– Suomessahan naudanlihan osalta omavaraisuusaste on vain 80 prosenttia. 20 prosenttia on tähänkin asti tuotu ulkomailta. Nyt kun ulkomaisen raaka-aineen hinta nousi merkittävästi korkeammaksi kuin Suomen hinta, kauppa ei tietenkään osta sellaista tavaraa. Ja sillähän kauppa on pitänyt Suomen hintatasoa alempana, että se on saanut ostaa ylijäämäeriä ulkomailta. Tämä on painanut hintatasoa alemmaksi.
Yhden välillä esiintyvän väärinkäsityksen Mehtälä haluaa korjata.
– Kukaan ei panttaa lihoja missään, elukat lähtevät koko ajan normaalissa rytmissä teurastamoon.
Suomen naudanlihantuotanto on kolmivaihekasvatusta. Lypsykarjatilalta vasikat lähteävät ajallaan juottamoon, joka täytetään kertatäyttöisesti, ja juottamo tyhjennetään kuuden kuukauden kuluttua lihakarjatiloille. Ketjun jokaisen osan on toimittava, kuten on sovittu. Yksi lihantuottaja ei voi sanoa, että hänpä ei nyt myykään sonneja seuraavaan kuukauteen, että hinta paranisi, Mehtälä toteaa.
Ennen uuden erän saapumista vanhan, kasvaneen karjan on lähdettävä lihakarjatiloilta alta pois teuraaksi.
Lihakarjasta peräti 81 prosenttia tulee Suomessa maitotiloilta ja vain loput parisenkymmentä prosenttia emolehmätiloilta.
Tällä hetkellä naudanlihantuotanto Suomessa on omavaraista 80-prosenttisesti, ja vuonna 2030 sen on ennustettu olevan sitä vain 69-prosenttisesti. Kotimaisen lihan määrä tulee tippumaan joka tapauksessa, Mehtälä sanoo.
Hän toteaa syynä olevan paljolti juuri lypsykarjatilojen vähenemisen.
– Jokainen tila, jolta lypsylehmien pito loppuu, vähentää myös lihantuotantoon tulevien vasikoiden määrää. Tätä pitäisi paikata emolehmätuotannon lisäämisellä, mutta sekin vähenee.
30 vuodessa on Mehtälän mukaan poistunut tuotannosta 170 000 lypsylehmää, mikä tarkoittaa vastaavaa määrää vähemmän vasikoita. Tätä ei voi korvata millään.
Mehtälä arvioi, että oleellista tulevaisuuden kannalta on paljolti se, mikä on yleinen poliittinen tahtotila, ja mikä on lihantuotannon imago.
– Ei ole ollenkaan ollut tahtoa tai halua tai hahmotelmaa, että missä määrin kotieläintuotantoa pitäisi Suomessa säilyttää tai edesauttaa. Pikemminkin ympäristöviranomaiset, rahoittajat ja muut ovat lähteneet siitä, että halukkuutta ei säilyttämiseen paljon ole.
Rahoitus onkin keskeinen kysymys. Maatalous ja etenkin lihantuotantoyksiköt ovat pääomavaltaista maataloutta, ja niiden investoinneissa puhutaan aina sadoista tuhansista ellei miljoonista euroista.
– Rahoittajat ovat niin tiukkoina, että rahoitusta on todella vaikea saada.
Maataloutta ei kuitenkaan saisi päästä kaatumaan.
– Niin kauan kuin tuotanto otetaan itsestäänselvyytenä, sitä ei arvosteta. Mutta kyllä sitten itkettää, kun kotimaista tuotantoa ei ole. Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, miten tilanne voi mennä erityisen vaikeaksi.
Mehtälä toivoo myös, että lupaviranomaiset eivät tekisi kotieläininvestointeja täysin mahdottomiksi.
Imagoasioissa erityisen tärkeä on ympäristö- ja ilmastoulottuvuus.
Monimuotoisuudesta ja ennallistamisesta puhutaan paljon, mutta eräs asia jää korostamatta.
– Kuinka valtava merkitys eläinten laiduntamisella on.
– Jos puhutaan niin viisaasta asiasta kuin maaperän mikrobitoiminnasta, eli miten maaperä voi, niin karjan lanta on parasta tavaraa, mitä sinne voi laittaa, Mehtälä muistuttaa.
Se saa maahan ”vipinää”, kun kastemadot, lierot ja mikrobit möyhivät maassa.
– Mutta yritäpä viedä sanomaa perille, siinä riittää työtä.
Myös se pitäisi muistaa, että ihminen on sekasyöjä, ja liha on normaali osa ruokavaliota.
– Jos meidät olisi tarkoitettu syömään vain kasvisruokaa, olisimme märehtijöitä.
Mehtälä on toiminut maataloustuottajana 35 vuotta ammatikseen. Mehtälän tila on pärjännyt hyvin, ja se onkin yksi Atrian kärkitiloista.
Tilalla on toista tuhatta lihasonnia ja 900 peltohehtaaria, eikä oikeastaan vaihtoehtoa nykytilanteelle. Vaikka markkinat muuttuisivat miten tahansa, tuoreet, mittavat investoinnit pakottavat jatkamaan vielä vuosikaudet.
35 vuoden takaiseen ei ehkä ole mitään hurjia eroja, mutta eroja on joka tapauksessa.
– Suomessa oli korkeampi omavaraisuusaste, hintataso oli suhteessa alhaisempi. Kustannustaso on noussut hurjasti viime vuosikymmenen aikana. Meilläkin tehtiin 35 vuoteen huonoin tulos viime vuonna. Kustannukset ovat nousseet niin hurjaa kyytiä, että ei tässä välillä tiedä, mikä on järkevää.
Tilalla on uusi navetta ja uutta konekantaa. Sellaisen tilan pitoa ei voi lopettaa.
– Sellaisen pystyy lopettamaan, joka ei ole 20 vuoteen investoinut mihinkään. Meilläkin menee kymmenen vuotta siihen, että mitään investoimatta voitaisiin lopettaa.
Puheet lopettamisesta ovat toki vain spekulaatiota, mutta kertovat hyvin siitä, mihin maataloudessa pitää sitoutua.
Jos tuotannossa on vaikeaa, on tilanne jumissa myös ruokamarkkinoilla, eli päivittäistavarakaupassa.
– Ei voi toimia kilpailullisesti oikein, jos on vain kaksi ostajaa, jotka pääsääntöisesti ostavat kaiken. 85 prosenttia ostoista tapahtuu kahden ryhmittymän kautta.
– Niin kauan kuin kilpailuvirasto sallii tämän, että alueosuuskaupat ovat erillisiä osuuskauppoja, vaikka hankkivat yhdessä kaiken, tilanne ei muutu, Mehtälä jyrähtää.
Mehtälä kertoo esimerkin ulkomailta.
– Jos Ranskassa sanotaan, että kun on 12 tukkuria ja ei ole kilpailua, niin meillä on vain kaksi. Rehellistä kilpailua ei tule.
Toimitussopimuksetkin hankaloittavat kansanedustajan mukaan tilannetta.
– Käytännössä loka–marraskuulla sovitaan kesän hinnat. Jos sitten markkinoilla tapahtuu, kuten nyt tapahtui, että Euroopan markkinoilla raaka-aineen hinta nousi merkittävästi, ei siihne kukaan pysty vastaamaan mitenkään. Pitäisi päästä juohevampaan markkinaan.