Tämä asia tulee usein vainajan omaisille yllätyksenä
Vain alle kymmenes suomalaisista haluaa ehdottomasti arkkuhautauksen. Tuhkauksen ehdottomasti haluavia on selvästi enemmän, noin 40 prosenttia aikuisista, ilmenee henkivakuutusyhtiö Kalevan teettämästä kyselytutkimuksesta.
Lisäksi runsas kymmenesosa vastanneista on jonkin verran enemmän arkkuhautauksen kuin tuhkauksen kannalla. Eniten arkkuhautauksen kannalla ovat alle 30-vuotiaat.
Arkku on suositumpi vaihtoehto Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muulla maassa. Tuhkauksen suosio kasvaa etelään tultaessa.
Nyt saatujen tulosten mukaan joka toinen suomalainen haluaa tulla haudatuksi lähelle omaistensa asuinpaikkaa, jotta nämä voivat vierailla haudalla. Hautapaikka halutaan yleensä myös lähelle omaisten ja sukulaisten hautapaikkoja.
– Toisaalta suomalaiset haluavat, että hauta olisi omalla asuinpaikkakunnalla. Erityisen tärkeää tämä on yli 50-vuotiaille, kertoo johtaja Minna Mikkanen Kalevasta tiedotteessa
Merkitty hautapaikka on selvästi suositumpi kuin merkitsemätön. Haudalle halutaan muistomerkki, kuten hautakivi, risti tai kyltti. Joka toinen kyselyn vastaaja kokee merkityn hautapaikan tärkeäksi.
Sekä arkku- että uurnahautaus vaatii arkun. Kummankin hautaustavan kustannukset ovat usein vähintään muutamia tuhansia euroja.
– Toisinaan hautaamiseen liittyvät kustannukset sekä muut kuoleman aiheuttamat kustannukset tulevat omaisille yllätyksenä, Mikkanen lisää.
Kyselyn tulosten mukaan omaa tuhkauurnaa tai arkkua ei haluta valita itse. Kaksi viidesosaa kyselyyn vastanneista on asian suhteen ehdottoman kieltävällä kannalla. Ehdottomasti oman uurnansa tai arkkunsa tahtoo valita harvempi kuin joka kymmenes Suomen aikuinen.
Puolet kyselytutkimuksen vastaajista kertoi käyvänsä säännöllisesti omaisen haudalla muistelemassa vainajaa. Lähes yhtä moni ei kuitenkaan tee näin. Omaisten haudalla säännöllisesti käyminen on sitä yleisempää, mitä vanhempi kyselyn vastaaja on.
Haudalla käymisessä ilmeni myös alueellisia eroja: säännöllisesti omaisten haudalla käyvien osuus on suurempi Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muualla maassa.
Hautapaikan sijainnista riippumatta suomalaisille on tärkeää pitää hauta kunnossa. Erityisen tärkeä asia on Itä- ja Pohjois-Suomessa asuville. Vain kolme prosenttia kertoi olevansa sitä mieltä, että haudan kunnossapito ei ole lainkaan tärkeää.
Kalevan lokakuussa YouGov Finlandilla teettämään kyselyyn vastasi runsaat 2 000 suomalaista 18 vuotta täyttänyttä.