Trumpille pohditaan Fox News -mallisia tiedustelubriiffauksia – "Ongelma on, että hän ei lue"
Yhdysvaltain kansallinen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard suunnittelee presidentti Donald Trumpin päivittäisten tiedusteluraporttien räätälöimistä vastaamaan paremmin Trumpin tapaa kuluttaa informaatiota, viisi asiasta tietävää lähdettä kertoo NBC Newsille.
Asiaa koskevissa keskusteluissa on palloteltu ideaa, jossa tiedusteluraportista luotaisiin videoversio, joka näyttäisi ja tuntuisi Fox News -tv-kanavan lähetykseltä. Trump tunnetaan konservatiivisen Fox Newsin innokkaana seuraajana.
Tämän konseptin mukaan kansallisen tiedustelujohtajan toimisto voisi palkata Fox Newsin tuottajan tuottamaan raportin ja yhden kanavan juontajista esittämään sen. Trump voisi katsoa videomuotoisen raportin valitsemanaan ajankohtana.
Tiedusteluraportin kokoaa päivittäin suuri joukko analyytikoita ja muita keskustiedustelupalvelun CIA:n työntekijöitä Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden keräämien uusimpien tiedustelutietojen perusteella.
Uudistettu raportti voisi sisältää paitsi grafiikkaa ja kuvia myös karttoja, joissa on videopelin tapaan animoituja esityksiä esimerkiksi räjähtävistä pommeista.
− Trumpin ongelma on, että hän ei lue, sanoo eräs keskusteluista tietävä henkilö NBC Newsille.
− Hän seuraa tv-lähetyksiä koko ajan.
Asiaa NBC Newsille kommentoinut Gabbardin lehdistösihteeri Olivia Coleman piti uutista ”naurettavana, absurdina ja suorastaan valheena”. Valkoisen talon tiedottaja Davis Ingle totesi sen olevan ”kunniatonta roskaa nimeämättömistä lähteistä”.
Tällä hetkellä presidentin päivittäinen tiedusteluraportti on digitaalinen asiakirja, joka luodaan päivittäin presidentille sekä tärkeimmille hallituksen jäsenille ja neuvonantajille. Se sisältää kirjoitettua tekstiä sekä grafiikkaa ja kuvia.
Jos raportti muutettaisiin Trumpille videoksi, se todennäköisesti toimitettaisiin edelleen nykymuodossaan muille hallinnon korkeille virkamiehille, jotka sitä vastaanottavat.
Ei ole epätavallista, että tiedusteluraporttia räätälöidään eri presidenteille heidän mieltymystensä mukaan. Raportin esitystapaa muutettiin Trumpin ensimmäisellä kaudella siten, että se sisälsi vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia ja grafiikkaa.
Tiedustelu-upseeri esitteli yhden sivun mittaisen aiheiden ja kuvien hahmotelman Trumpille suullisesti noin kaksi kertaa viikossa.
Trumpin ensimmäisessä hallinnossa työskennelleiden entisten tiedusteluviranomaisten mukaan Trump halusi neuvotella asioista suullisesti, mutta ei lukenut muistioita tai muuta pitkää kirjallista materiaalia.