Trump pyrki varastamaan valokeilan väittelyssä, johon ei osallistunut
Republikaanien esivaaleissa presidenttiehdokkuudesta kisaavien ehdokkaiden ensimmäinen vaaliväittely käytiin varhain torstaiaamuna Suomen aikaa.
Valokeilan pyrki varastamaan entinen republikaanipresidentti Donald Trump jo ennen Fox News -kanavalla esitetyn väittelyn alkamista, vaikkei hän osallistunutkaan itse väittelyyn.
Hieman ennen väittelyn alkamista Fox News -kanavan entinen juontaja Tucker Carlson julkaisi X-tilillään (entinen Twitter) Trumpin haastattelun.
Trump toisti haastattelussa jo aiemmin kertomansa syyn jättää osallistumatta väittelyyn. Trumpin mukaan hänen ei ole järkeä osallistua väittelyihin kilpakumppaneidensa kanssa, koska heidän kannatuksensa on niin pientä.
Trump kyseenalaisti haastattelussa istuvan presidentin Joe Bidenin fyysistä ja henkistä kuntoa. Hän myös vähätteli rikossyytteitään tyhjänpäiväisiksi.
Väittelyssä ehdokkailta kysyttiin, kannattaisivatko he Trumpia puolueen presidenttiehdokkaana, jos hänet tuomittaisiin jossakin meneillään olevista oikeudenkäynneistä.
Kaikki muut paitsi Arkansasin osavaltion kuvernööri Asa Hutchinson ja entinen New Jerseyn osavaltion kuvernööri Chris Christie nostivat kätensä.
– Jonkun on lopetettava tällaisen käytöksen normalisointi, sormeaan heilutellut Christie perusteli.
– Uskoipa rikossyytteiden olevan oikein tai väärin, tällainen käytös ei ole Yhdysvaltain presidentin arvolle sopivaa.
Hutchinson taas sanoi, ettei tietenkään kannattaisi ketään, joka on tuomittu vakavasta rikoksesta.