Trump kertoi matkustavansa Kiinaan ensi vuonna, ei usko Kiinan hyökkäävän Taiwaniin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi maanantaina matkustavansa Kiinaan ensi vuoden alussa. Samalla Trump sanoi, ettei usko Kiinan haluavan hyökätä Taiwaniin.
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on arvioinut, että Kiina saattaisi hyökätä Taiwaniin vuonna 2027.
– Nähdäkseni kaikki tulee sujumaan ihan hyvin Kiinan kanssa, ei Kiina sitä halua tehdä, Trump sanoi toimittajille isännöidessään Australian pääministeriä Anthony Albanesea Valkoisessa talossa.
Trump myönsi, että Taiwanin asema todennäköisesti ärsyttää Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä, mutta hänen mukaansa Xi ei halua ryhtyä toimiin saaren suhteen.
Trump ei sanonut suoraan, puolustaisiko Yhdysvallat Taiwania sotilaallisesti, mutta ylvästeli, että Yhdysvalloilla on maailman parhaat aseet, joiden tähtäimeen kukaan ei halua joutua.
Trumpin edeltäjä, Joe Biden, korosti toistuvasti Yhdysvaltojen puuttuvan aseellisesti tapahtumiin, jos Kiina hyökkää Taiwaniin.