Toisten mielestä siitä puhutaan liikaa, toisten mielestä liian vähän – Mistä woke-kuohunnassa on oikein kyse?
Kukapa ei olisi Suomessa pelannut lapsena Afrikan tähteä. Viime syksynä tuo kaikkien tuntema lautapeli nousi julkisen keskustelun kuumaksi perunaksi, kun sitä syytettiin rasistisesta ja kolonialistisesta asenteesta.
Keskustelu oli tietenkin ärhäkkää. Monelle oli vaikea käsittää, mitä väärää Afrikan kartalle sijoitetuissa nappuloissa, timanteissa, rosvoissa ynnä muissa olisi. Sehän on vain peli, sanottiin.
Hieman myöhemmin Yle lähetti toimittaja Marja Sannikan ohjelman, jossa toimittaja Renaz Ebrahimi koki olonsa turvattomaksi tähtitieteilijä Esko Valtaojan käytettyä n-sanaa kahdesti.
Kohu oli taas myrskyisä. Toisten mielestä ohjelmasta kesken kaiken poistuneen Ebrahimin käytös oli ollut epäkunnioittavaa. Toiset taas eivät voineet käsittää sitä, että vielä vuonna 2021 Ylen lähetyksessä käytetään termejä, joiden on jo vuosikymmenten ajan tiedetty olevan hyvin loukkaavia.
Mistä tässä kaikessa kuohunnassa oli oikein kysymys?
Helsingin yliopiston rasismitutkija, professori Suvi Keskinen näkee, että syksyn kohuissa ääneen pääsivät he, joita on pitkään ärsyttänyt vähemmistöjen esiin nostama rasisminvastainen keskustelu.
– Kaikki Suomessa eivät ole antirasistisen työn takana, Keskinen sanoo.
Hänen mukaansa kohut paljastivat myös sen, kuinka eri tavoilla koko aihe Suomessa käsitetään. Toisten mielestä antirasismista puhutaan liikaa, toisten mielestä liian vähän. Osa kokee tavat keskustella vääränlaisiksi, osan mielestä se menee pelkäksi syyttelyksi.
– Yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostaminen aiheuttaa vastareaktion. Tässä oli kyse siitäkin. Keskustelu ei vain monelta osin ollut rakentavaa, se haavoitti monia.
Ihan tyhjästä syksyn keskustelu ei kuitenkaan syntynyt. Suomessa sitä on käyty aiempaa näkyvämmin julkisuudessa jo vajaan kymmenen vuoden ajan.
Woke-käsitteen juuret ovat Yhdysvalloissa, jossa valkoisten ja mustien yhdenvertaisuuteen liittyvät ristiriidat ovat iskostuneet hyvin syvälle yhteiskuntaan. Viime vuosina huomiota on herättänyt rasisminvastainen Black Lives Matter -liikehdintä.
Käsitteellä woke viitataan heräämiseen. Woke-kulttuurilla tarkoitetaan tiedostavuutta yhteiskunnallisista epäkohdista, kuten rasismista ja rotusyrjinnästä.
Keskisen mukaan woke on käsitteenä kuitenkin ongelmallinen.
Hän korostaa, että Yhdysvalloissa rotuerotteluihin ja rasismiin liittyvä historia ja sosiaaliset liikkeet ovat erilaisia kuin Suomessa. Siksi woke-käsitettä ja siihen liitettäviä teemoja ei voida siirtää suoraan tänne.
– Ennemmin puhuisin antirasismista ja intersektionaalisesta feminismistä. Näillä käsitteillä on selkeä sisältö erilaisten yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen liittyen.
Suomessa woke-keskustelu liittyy Keskisen mukaan enemmän siihen, että täällä ikänsä asuneet ja monelta osin suomalaisiksi itsensä kokevat rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat alkaneet nostaa esiin lapsesta asti kokemaansa rasismia. Valtaväestölle voi taas olla vaikea käsittää, miksi tietyt sanat tai lauseet voivat olla niin loukkaavia.
– Taustalla voi olla paljon tietämättömyyttä. Ei ehkä ymmärretä sitä, kuinka arkoja ja henkilökohtaisia kysymyksiä näihin liittyy, vaikka tietoa asiasta olisi paljon saatavilla.
Yhteiskuntatieteiden professori, ex-valtiosihteeri Risto Volanen rinnasti lokakuussa woke-kulttuurin 1970-luvun stalinisteihin.
Volanen kirjoitti Afrikan tähti -kohun aikaan Twitterissä, että Helsingin yliopistossa ollaan polvillaan totalitäärisen äärisuunnan edessä samaan tapaan kuin 50 vuotta sitten stalinistien edessä.
Volanen varoitti suomalaisia yliopistoja ja professoreita, jotta nämä eivät perääntyisi “woke-diktatuurin” edessä.
– Kuten aina ennenkin, jokaisen sukupolven on käytävä tämä kamppailunsa demokratian ja tieteen puolesta aikansa äärisuuntia vastaan.
Blogikirjoituksessaan Volanen luonnehtii woke-kulttuuria sivistyshumanismin vastaiseksi, rasistiseksi ja identiteettipoliittiseksi liikkeeksi. Sen juuret ovat hänen mielestään marxilaisuudessa, joka pyrki kapitalistisen kulttuurin hajottamiseen.
– Ei siis ihme, että rasistinen woke-identiteettipolitiikka löytää maaperää Suomen perinteisissä marxilaisissa liikkeissä, hän sanoi.
Woke-kulttuuria on arvosteltu paljon siitä, ettei se pyri niinkään etsimään yhteisymmärrystä eri tavalla ajattelevien välille, vaan tarkoitus on saada toinen osapuoli muuttumaan ja vaikenemaan.
Woke-kulttuuria on myös moitittu pyrkimyksistä olla ehdoton oikeaoppisuuden vartija samaan tapaan kuin katolinen kirkko keskiajalla. Puhutaan niin sanotusta canceloinnista eli vääränlaisia mielipiteitä esittäneiden julkisesta arvostelemisesta.
Keskisen mukaan syytökset ovat aika rajuja. Hän kuitenkin myöntää, että keskusteluun liittyy voimakas konfliktiasetelma. Syy siihen löytyy hänen mielestään valtarakenteista ja valtasuhteista. Kun niitä pyritään purkamaan, nostattaa se vastustusta. Ja jos valtasuhteissa tapahtuu muutoksia, kaikki eivät ole lopputulokseen tyytyväisiä.
– Niin sanottuun woke-keskusteluun liittyy kuitenkin vahvasti se tavoite, että kaikilla olisi tulevaisuudessa hyvä olla. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa näitä ristiriitoja aiheuttavia tekijöitä ei olisi.
Keskinen myös muistuttaa, että vallitsevia valtarakenteita on usein hyvin vaikea purkaa. Jos epäkohdista huomauttelee kiltisti ja nätisti, ei se välttämättä herätä ketään muutoksen tarpeellisuuteen. Siksi keskustelu on usein ärhäkkää.
– Ei heitä voi vaatia olemaan hiljaa, jotka kokevat rasismia tai muita epäkohtia. Useimmiten he haluaisivat elää normaalia elämää ja olla hiljaa tällaisista asioista, mutta joskus ei vain enää voi vaieta.
Keskisen mukaan väitteet julkisesta vaientamisesta tai canceloinnista eivät useimmiten perustu oikeasti tapahtuneisiin asioihin. Kyse on hänen mielestään väitteistä, joilla pyritään pönkittämään omaa sanomaa.
– Toki yksittäisten ihmisten välillä ja somessa keskustelu voi olla aika kärjekästä ja mennä välillä yli. Tiettyä avoimuutta ja kuuntelemista toivoisin koko keskusteluun.
Mistä väitteet canceloinnista sitten tulevat?
Kansanedustaja Pekka Aittakummun (kesk.) mukaan ilmiö on näkynyt varsinkin sosiaalisessa mediassa jo pidempään. Aika ajoin samat teemat ovat nousseet näkyvästi myös tiedotusvälineiden palstoille. On puhuttu kulttuurisesta omimisesta eli siitä, kuka saa omistaa minkäkin esineen, kuka saa näytellä ketäkin tai pitää mitäkin vaatetta. Tai siitä, millä nimellä esimerkiksi jäätelöpuikkoja tai lakritsipatukoita saa kutsua.
Aittakummun mukaan niissä on usein kyse lähtökohtaisesti hyvistä asioista kuten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen kunnioittamisesta. Meininki on kuitenkin mennyt vähän yli, hän kokee. Cancelointia tehdään julkisesti aiheutetulla voimakkaalla sosiaalisella paineella.
Aittakummun mukaan keskustelu on tehnyt ihmisten välille arvoasteikon: toisilla on suurempi oikeus määritellä, kuka saa osallistua keskusteluun, mitä keskustelussa saa sanoa ja minkälaiset näkemykset ovat hyväksyttäviä.
– Minusta se on hyvin ongelmallista, että ihmisten puheenvuoroja punnitaan sen perusteella, mitä ikäryhmää, ihonväriä, sukupuolta tai taustayhteisöä hän edustaa. Hyvä tarkoitus kääntyy toisten syrjimiseksi.
Hän teki marraskuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen woke-aatteen haittojen ehkäisemisestä.
Aittakumpu korostaa, että demokraattisessa yhteiskunnassa jokaisen ihmisen pitäisi saada osallistua ja sanoa mielipiteensä julkisesti pelkäämättä joutuvansa nolatuksi, teilatuksi tai vaiennetuksi.
Woke-kulttuurissa se oikeus pyritään hänen mielestään rajaamaan vain niille, jotka ovat tiettyä mieltä tai edustavat tiettyä ryhmää.
– Jos on valkoinen heteromies, tarkoittaa se woke-kulttuurissa heti sitä, ettei hänen puheenvuoronsa ole niin tärkeä. Minusta se on väärin, sillä samaan aikaan esimerkiksi vangeista tai asunnottomista suurin osa on miehiä. Se unohtuu.
– Kaikenlainen ihmisten jaottelu on rasismin ydin. Siksi vaientaminen ei ole kestävä toimintatapa.
Aittakumpu kuitenkin myöntää, että valtaväestöllä täytyy aina olla herkkää korvaa kuunnella, mikä vähemmistöistä tuntuu loukkaavalta. Vähemmistöillä pitää myös olla oikeus itse määritellä, mitkä asiat tai sanat he kokevat loukkaaviksi. Esimerkkinä mainittakoon n-sana, jolla on raskas historiallinen painolastinsa syvän eriarvoisuuden ja alisteisten valtasuhteiden ilmentäjänä.
Aittakumpu ei kuitenkaan hyväksy sitä, että yhteiskunnassa alettaisiin poistaa kaikista kulttuurituotteista sanontoja, jotka joskus aiemmin ovat olleet sosiaalisesti hyväksyttäviä.
– Viime aikoina olen keskustellut paljon lasteni kanssa Tuntemattomassa sotilaassa käytetystä ryssä-sanasta. Olen kertonut heille, että nykyaikana sitä ei voi enää käyttää, mutta sen ajan kielessä se oli normaalia.
Vielä vähemmän Aittakumpu sanoo hyväksyvänsä sitä, että väärän sanan sanoneita teilataan julkisesti ja pahimmillaan vaaditaan heidän työnantajiltaan irtisanomista.
– Sellaistakin tapahtuu, mutta en mene yksityiskohtiin.
Aittakumpu tunnetaan itsekin toisinaan voimakkaista identiteettipoliittisista näkemyksistä. Viime syksynä hän esimerkiksi närkästyi Fazerin Reissumies-leivän mainoskampanjasta, jossa pyrittiin laajentamaan suomalaista mieskuvaa erilaisia taustoja edustavilla hahmoilla.
Aittakummun mukaan häntä ei kuitenkaan haitannut kampanjassa se, että esiin tuotiin monenlaisia tapoja olla mies. Hän sanoo harmistuneensa siitä, että perinteinen miehen malli leimattiin kampanjassa ahdistavaksi asiaksi.
– Ei minua ahdista olla tällainen, mikä olen. Miehillä pitäisi olla vapaus olla sitä, mitä he ovat. Sitä tarkoitan laajemminkin: joku tietty tapa ei ole toista huonompi.
Tunteet vaikuttavat olevan woke-keskustelun ydintä. Ja kun tunteet ovat isosti pelissä, silloin sanansäilätkään eivät voi olla lentämättä kiivaina.
Mutta voitaisiinko aiheesta keskustella niin, ettei siinä tarvitsisi loukata ketään ja kaikki voisivat kokea, että saavat osallistua? Voitaisiinko syksyn keskusteluista oppia mitään?
Volanen näkee blogissaan woke-kulttuurin leviämisen uhkana demokraattisille toimintatavoille. Hän korostaa, että demokratia ei ole luonnonlahja, vaan sitä on puolustettava kunakin aikana uudestaan ja uudestaan.
Volasen mielestä woke-kulttuurin haittoja vastaan on taisteltava, jotta “demokraattinen ihmisyys ei jälleen taantuisi ja barbarisoituisi fasismin tai kommunismin kaltaiseen kriisiin”.
– On siis kamppailtava modernin sivistyshumanistisen muodon puolesta, hän kirjoittaa.
Keskisen mukaan tilanne ei ole lainkaan niin vakava. Hänen mukaansa ihmisiltä kysytään nyt vain kykyä kuunnella ja ymmärtää toisia. Hän korostaa myös tiedon merkitystä: on hyvä oppia ja opiskella, mikä on toisia ihmisiä kohtaan loukkaavaa.
– Korostaisin myös sitä, ettei kannata turhaan suuttua, jos sinua huomautetaan loukkaavista sanoista. Silloin kannattaa miettiä asiaa sen kannalta, kenellä on tuntunut pahalta ja kehen rasismi kohdistuu. Vaikka sanoja ei olisi tarkoittanut pahaa, siitä huolimatta on saattanut tietämättään loukata toista.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä helmikuussa 2022. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.
