Joukko ex-pääministereitä ja puoluejohtajia kannustaa äänestämään Rehniä – "Tunnemme Ollin ja hänen tapansa toimia"
Viisi keskustan entistä puheenjohtajaa sekä nykyinen puheenjohtaja ovat julkaisseet yhteisen kannanoton presidenttiehdokas Olli Rehnin puolesta.
Ex-pääministerit Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä sekä ex-valtiovarainministerit Katri Kulmuni ja Annika Saarikko kirjoittavat yhteisessä kannanotossaan, että Rehn täyttää presidentin tehtävään vaaditut ominaisuudet ehdokkaista selvästi parhaiten.
– Hän on vakaa kuin kallio, keskustajohtajat summaavat Rehin kampanjaslogania siteeraten.
Kannanotossa painotetaan Rehnin monipuolista uraa vastuullisissa tehtävissä niin Euroopassa kuin Suomessakin.
Rehn on toiminut kymmenen vuoden aikana Euroopan komission varapuheenjohtajana sekä talous- ja laajentumiskomissaarina.
Hän on myös ollut komissaarin kabinettipäällikkönä sekä Euroopan parlamentin jäsenenä. Kotimaassa Rehn on toiminut kansanedustajana ja elinkeinoministerinä sekä viimeisimpänä Suomen Pankin pääjohtajana.
– Ollin vahva ja laaja kokemus, henkilökohtaiset ominaisuudet kuunnella ja kohdata ihmisiä sekä kyky muodostaa oma kanta monipuolisen harkinnan jälkeen tekevät hänestä tähän aikaan sopivan presidentin, keskustajohtajat sanovat.
– Tunnemme Ollin ja hänen tapansa toimia. Voimme lämpimästi suositella Olli Rehnin äänestämistä sunnuntaina.
Aho toimi keskustan puheenjohtajana vuodesta 1990 vuoteen 2002. Suomen pääministerinä hän toimi 1991–1995.
Jäätteenmäen puheenjohtajuuskausi kesti vuodesta 2002 vuoteen 2003. Hän oli Suomen ensimmäinen naispääministeri huhtikuusta kesäkuuhun vuonna 2003.
Vanhanen toimi keskustan puheenjohtajana 2003–2010. Saman ajan hän toimi myös Suomen pääministerinä. Vanhanen on myös entinen eduskunnan puhemies.
Sipilän puheenjohtajuus keskustan peräsimessä kesti vuodesta 2012 vuoteen 2019. Pääministerinä Sipilä toimi vuodesta 2015 vuoteen 2019.
Kulmuni toimi keskustan puheenjohtajana ja valtionvarainministerinä 2019–2020.
Saarikko aloitti keskustan puheenjohtajana syyskuussa 2020. Valtionvarainministerin salkkua hän kantoi 2021–2023.