Tiedätkö, milloin Suomessa hirtettiin, mestattiin, poltettiin elävältä tai teloitettiin ampumalla oikeuden päätöksellä viimeisen kerran? – kuolemanrangaistus poistettiin laista vasta 50 vuotta sitten

Oikeushistoria

Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui Suomen rikoslaista vuonna 1949 ja sodanaikainen 1972.

Rauhan aikana viimeinen kuolemantuomio pantiin täytäntöön tosin vuonna 1825, eikä tuomiota sittemmin sovitettu. Suuriruhtinaskunnan ajalla pahimmaksi rangaistukseksi säädettiin karkoitus Siperiaan, jonka karut olot ja pakkotyö tarkoittivat monelle käytännössä kuolemantuomiota.

Vuonna 1972 tehdystä lakimuutoksesta tulee tänään torstaina kuluneeksi 50 vuotta.

Edeltäneessä eduskuntakeskustelussa useat SMP:n ja kokoomuksen edustajat olisivat halunneet jättää rangaistuksen pelotteeksi ”sotilaspelkuruudesta ja -karkuruudesta”. Kokoomuksen nuoren polven edustaja Juha Vikatmaa tosin huomautti, että Suomen armeijan toimintakyky tuskin paranee kuolemanrangaistuksen pelosta.

SMP:n Veikko Vennamon tekemä vastaesitys hävisi äänin 140–29.

Nyt kuolemanrangaistus on kielletty myös Suomen perustuslaissa.

Suomi oli kuolemanrangaistuksen poistamisessa Ruotsia edellä. Ruotsi poisti sodanaikaisen kuolemanrangaistuksen vuotta myöhemmin, kenties Suomen antaman esimerkin pohjalta.

Toiveet rauhanajan kuolemanrangaistuksen palauttamisesta ovat virinneet paljon julkisuutta saaneiden murhien aikoihin. Esimerkkejä ovat vuonna 1953 tapahtuneet Soson seisakkeen joukkomurha sekä Kyllikki Saaren murha, vuoden 1959 Tulilahden surmat, Kotkan kolmoissurma 1994 ja Norjassa 2011 tapahtunut Utøyan joukkomurha.

Viimeinen Suomessa langetettu kuolemantuomio on vastoin yleistä tietoa rauhan ajalta. Sotien jälkeen vuonna 1946 ryöstömurhia tehnyt, kolme ihmistä vuosina 1943 ja 1945 murhannut Vilho Huovinen (1918–1985) tuomittiin kuolemaan, mutta presidentti J. K. Paasikiven armahduksella tuomio muutettiin elinkautiseksi.

Viimeinen täytäntöön pantu kuolemantuomio on jatkosodan ajalta.

Kolme neuvostoliittolaista desanttia tuomittiin vakoilusta ja ammuttiin 3. syyskuuta 1944. Jatkosota päättyi virallisesti noin kaksi viikkoa myöhemmin.

Päivää aiemmin kuolemantuomio pantiin täytäntöön viimeistä kertaa suomalaiselle. Kommunisti Olavi Laiho (s. 1907) sai tuomion karkuruudesta, vakoilusta ja maanpetoksesta, ja sotilaspoliisin teloitusryhmä ampui hänet.

Pääosin sodan aikana teloitetut olivat miehiä. Viimeinen teloitettu nainen oli Laihon tavoin kommunisti, ja sai tuomion vakoilusta sekä maanpetoksesta. Martta Koskinen (s. 1896) teloitettiin ampumalla Malmin ampumaradalla Helsingissä 28. syyskuuta 1943. Hän lausui myös kuuluisiksi nousseet viimeiset sanat, kun hän huusi kuolemaa presidentti Risto Rytille, ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimille ja valtiovarainministeri, SDP-johtaja Väinö Tannerille.

Viimeinen siviilirikoksesta langetettu kuolemantuomio pantiin täytäntöön niin ikään sodan aikaan. Kuusi ihmistä Huittisissa maaliskuussa 1943 surmannut vankikarkuri Toivo Koljonen (s. 1910) ammuttiin saman vuoden lokakuussa.

Valkoiset teloittivat punaisia Suomen sisällissodassa käydyn Länkipohjan taistelun 16. maaliskuuta 1918 jälkeen. Teloitukset eivät läheskään aina, jos koskaan, olleet osa oikeusjärjestystä, vaan terroria puolin ja toisin. (Kuva: Wikimedia Commons)

Viimeinen hirttämällä täytäntöönpantu kuolemantuomio Suomessa tapahtui ennen itsenäistymistä ensimmäisen maailmansodan aikana. Taavetti Lukkarinen (s. 1884) auttoi Muurmannin ratatyömaalta paenneita saksalaisia sotavankeja pakenemaan Lapin kautta Ruotsiin. Venäläishallinto rankaisi häntä tästä kuolemalla. Lukkarinen hirtettiin 2. lokakuuta 1916.

Viimeinen rauhan aikan teloitettu henkilö on Tahvo Putkonen (s. 1795). Hän on myös viimeinen Suomessa mestattu. Mestaus tarkoittaa kaulan nopeaa katkaisua teräaseella, kuten miekalla tai giljotiinilla. Putkonen tuomittiin taposta, jonka hän teki juhlissa humalassa. Hänen kaulansa katkaistiin kirveellä heinäkuussa 1825.

Viimeinen roviolla poltettu kuolemaantuomittu Suomessa on noitavainojen uhri Antti Lieroinen. Hän sai tuomion noituuden harjoittamisesta, ja poltettiin Ruovedellä vuonna 1643.